Lukijan pyynnöstä 6: Tämän elokuvan ottaisin mukaan autiolle saarelle

”Aution saaren” skenaarion juju on (toisen) hallitsemisen fantasiassa. Se toistaa Daniel Defoen robinsonadin logiikkaa. Jos Robinson Crusoelta kysyttäisiin, mitä tämä ottaisi mukaan autiolle saarelle, hän vastaisi, että kapitalismin (ja lisäisi sivumennen sanoen jo tehneensä niin).
 
Saari ei tietenkään ole täsmällisessä mielessä autio. Elokuvan katseleminen vaatii kokonaisen virtalähteiden ja elektronisten toistolaitteiden systeemin, mikä puolestaan edellyttää tätäkin laajempia järjestelmiä, kuten esimerkiksi energiantuotannon ja sen jatkuvuuden ylläpidon. Tässä vaiheessa tullaan kuitenkin sanomaan, etteivät nämä asiat ole ”aution saaren” skenaarion kannalta mitenkään olennaista, mikä onkin tavallaan totta. Olennaisempaa on, ettei skenaarion mahdollistava taustarakenne tule väärällä tavalla näkyväksi. Emmehän tahdo pilata hauskaa seuraleikkiä.
 
Kun siis kysytään, minkä elokuvan ottaisin mukaan ”autiolle saarelle”, ei ole skenaarion kitkattoman toiminnan kannalta järkevää kiinnittää huomiota paikalliseen energiantuotannon problematiikkaan, vaan kuvitella, kuinka toimisin tilassa, josta toisen häiritsevä vaikutus on eliminoitu ilman, että systeemin jatkuvuus olennaisesti kärsii. Robinson tunnetusti ratkaisee Perjantaiksi nimeämänsä toisen ongelman simppelillä alistussuhteella: auliista alkuasukkaasta tulee osa saaren tuotantokoneistoa, ja juuri Perjantain aulius kätkee Robinsonin harjoittaman riiston.
 
Entä minkä elokuvan Robinson ottaisi mukaan autiolle saarelle? Olennaista on, että hän voi valita minkä tahansa elokuvan (ehkä jopa kaikki). ”Autio saari” on tämän valitsemisen vapauden tausta, tila, jossa todella voi katsoa minkä tahansa elokuvan. Valitsinpa tämän tai tuon – vaikkapa Tarkovskin Stalkerin tai Bergrothin Milanon (fantastisia elokuvia molemmat) –, paikalliset puitteet, rakenteet ja tuotanto ovat jo olemassa katselukokemuksen mahdollistamiseksi. ”Aution saaren” näennäinen eristyneisyys toimii valintani arvon realisaationa samaan tapaan kuin Robinson Crusoen tarina pyrkii todentamaan (ja luonnollistamaan) kapitalistisen systeemin ylivertaisuuden.
 
Skenaarion riisutumpi perusversio ’Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?’ ohittaa ”tuotannon problematiikan” ainakin näennäisesti. Kyselypelissä sellainen osanottaja, joka vastaa vakavasti – eli toteaa ottavansa mukaan ”selviytymispakkauksen” tai muuta vastaavaa – mielletään kuitenkin usein hiukan tylsämieliseksi. Näkymättömissä pumppaava tuotantokoneisto on lähtökohta, ja siten ainoa oikea vastaus on se, minkä kuulemme Robinsonilta: autiolle saarelle ottaisin mukaan kapitalismin, mikäli se ei ole siellä jo.
 
”Aution saaren” skenaarion tarkastelu opettaa meille, että tila, jossa kapitalismi ”sijaitsee”, on tila, jossa ajattelumme tapahtuu. Kapitalismi on päissämme ja hermopäätteissämme, se on ajattelussamme vaikuttava suhde. Mutta niin on myös toinen ja sen häiritsevä vaikutus, toinen, jonka tuotannollista panosta ja riistoa ilman systeemi ei koskaan voisi toimia, minkä vuoksi ”autio saari” on autio ainoastaan poliittisen mielikuvituksemme laadulla ja määrällä mitattuna. ”Autio saari” on nimi kyvyttömyydellemme nähdä toista omassa palautumattomassa toiseudessaan, siis eräänlainen riiston kiertoilmaisu.
 
Lopuksi itse kysymykseen. Jos saari olisi todellakin autio, ottaisin mukaani sen, jota ilman elokuvia, kirjoja, sivilisaatioita tai ajattelua ei olisi lainkaan olemassa: toisen kaikessa häiritsevyydessään. Tämä olisi vaarallista ja riskialtista, mutta tosiaan aivan välttämätöntä.