Fantasia Žižekin (ja Kurjen) mukaan (1. osa)

Muistiinpanoja Janne Kurjen esipuheesta Žižekin esseekokoelmassa Tervetuloa reaalisen autiomaahan! (Apeiron 2004)

Olennaista Žižekin Lacan-luennassa fantasiasta on ajatus, ettei fantasia ainoastaan kätke todellista kauhua, vaan samaan aikaan luo sen, minkä pyrkii kätkemään. Esimerkkeinä voi pitää satujen, myyttien tai elokuvien kauhuolentoja. Fantasia ei siis vain ”toteuta halua hallusinatorisella tavalla”, vaan ”tarjoaa halumme koordinaatit, konstituoi halun: fantasia opettaa meille, kuinka haluta”.

Fantasian lävistää jännite. 1) Yhtäältä fantasialla on stabilisoiva ja ”autuas” puolensa. Tätä puolta – jota Kurki kutsuu nimellä fantasia₁ – ”hallitsee unelma tilasta, jota mikään ei häiritse tai turmele”. 2) Toisaalta ”fantasialla on destabilisoiva puolensa, jonka elementaarinen muoto on kateus” – fantasia₂. Tähän sisältyy kaikki, mikä minua toisessa häiritsee, muun muassa ”kuvat siitä, mitä hän tekee selkäni takana, kuinka hän pettää minua tai juonittelee minua vastaan”.

Liberaalivasemmiston ”turvallisen tilan” idea toteuttaa selvästi fantasiaa₁ siinä missä oikeistopopulismin luoma haittamaahanmuuttajan hahmo on fantasiaa₂. Koska molemmissa on kysymys yhden ja saman fantasian eri puolista, niiden asettaminen vastakkain ei voi edes periaatteessa tuottaa emansipatorista politiikkaa.

Joka uskottelee elävänsä todeksi ”fantasian₁ muovaamaa todellisuutta”, on rakenteellisesti pakotettu kiistämään siihen kuuluva antagonismin mahdoton, ”johon fantasia₂ ruumiillistaa tämän kiistetyn ja kielletyn”. Fantasian₂ tehokkuus muodostaa näin fantasian₁ vallitsemisen ehdon.

Tämä asetelma näkyy hyvin päivänpolitiikassa. Liberaali ”monikultturismi” tuottaa väistämättä oman torjuntansa aktualisaation ja saa viestinsä käänteisenä takaisin perussuomalaisten hahmossa.

Fantasiassa toteutuva halu ei ole ”subjektin omaa” eikä siinä mielessä autenttista; subjekti ei ole halunsa alkuperä, vaan ”fantasia on vastaus subjektin Toiselle esittämään kysymykseen ’Entä teille?’ (Che vuoi?)”. Fantasia toisin sanoen toteuttaa Toisen halua siinä muodossa kuin subjekti sitä fantasioi, ja ”[t]ämä implikoi sen, että fantasia kertoo minulle, mitä olen toisille, mitä muut minusta haluavat”. Fantasia on siten vastaus Toisen usein ”ristiriitaisiin haluihin, toiveisiin ja vaatimuksiin”.