Kuinka limbossa eletään?

 
Pienoisessee
 

Kuinka limbossa eletään? Kuinka paeta jostakin, millä ei ole ulkopuolta?
 
Limbon ihminen kulkee itselleen outona. Tyypillisesti ja likiarvoisesti hän on materiaalisesti vähävarainen, kenties lukenut ja oppinut (muttei välttämättä): olennaista on, etteivät kartutetut taidot – olivatpa ne mitä tahansa – muutu hänen kohdallaan symbolisiksi resursseiksi. Niistä ei tule kulttuurista pääomaa, niillä ei ole vaihtoarvoa.
 
Limbossa elävä on kenties jo aikoja sitten kadottanut yhteyden vallitsevaan yhteiskunnalliseen horisonttiin, globaalisti hupenevaan ja kurjistuvaan keskiluokkaistumisen haaveeseen. Siihen ajatukseen, että palkkatyöllä voi saavuttaa edes suhteellisen vaurauden, luoda elämäntyyliä ja vapautta, luoda itsensä arvoa tuottavana, maksimoivana ja optimoivana toimijana.
 
Niinpä keskiluokkainen elämä näyttäytyy limbon ihmiselle vieraannuttavana: se ahdistaa ja moralisoi, normittaa, nimeää hänet häneltä kysymättä ja asettaa paikkaan, joka samalla toimii keskiluokan itseidentifikaation rajaseutuna. Keskiluokka määrittelee itsensä limboon nähden, limbo on lopulta keskiluokan olemisen, arvon ja minuuksien ehto, valtaamisen halun herättävä rajaseutu, joka on aidattava kotirauhan turvaamiseksi.
 
Limbossa kulkija voi sanoa: En ole oikein duunarikaan, vaikka viihdyn huomattavasti paremmin nuhjuisessa paikallisessa baarissa niin sanotun rahvaan (massan, väkijoukon, työväen) seassa kuin siistin keskiluokkaisen kodin illanistujaisissa. Tämä halu selittyy jo sillä, ettei keskiluokkainen viitekehys tarjoa limbon kulkijalle minkäänlaista tilaa subjektiviteetin, minuuden, tuottamiseen. Samasta syystä hän on joutunut turvautumaan työväenluokkaisiin strategioihin, joille on piirteellistä keskiluokkaan kohdistuva teeskentelyn kritiikki ja terveille elämäntavoille naurava hillittömyys.
 
Keskiluokka tosin pyrkii omimaan tämän hillittömyydenkin harjoittamalla eräänlaista säädeltyä dekadenssia, minkä vuoksi sen moraalia voi kutsua hedonistiseksi ja utilitaristiseksi. Keskiluokka toisin sanoen pyrkii yhdistämään ihailemansa hillittömyyden ja paheellisuuden (vapauden) luokkaetujensa tinkimättömään säilyttämiseen, mikä tietenkin vain pahentaa teeskentelyn kierrettä. (”Seitinohuet päiväkännit” Firenzen-lomalla ovat jotain aivan muuta kuin prekaarin taiteilijaporukan huuruiset illanvietot.)
 
Limbossa kulkijan hillittömyys ikään kuin houkuttelee keskiluokkaa tunnustamaan oman itselleen-vierautensa, ihmisten välisten suhteiden tavaramuotoistumisen loogisen seurauksen. Tämä halutaan tehdä etuoikeuksista tinkimättä, minkä vuoksi lopputulos on silkkaa latteutta ja neuroottisuutta. Keskiluokkainen subjekti määrittelee ulkopuolisuuden tuntemuksensa terapeuttisen vallan keinoin, turvautuu self helpiin, äkkilähtöjen irtiottoihin ja hiprakkaiseen hotelliseksiin, kehittää pakkomielteen aitouteen ja tyydyttää tätä tarvetta statusteollisuudella.
 
Limbossa elävän ulkopuolisuus herättää halua. Keskiluokka keksii siinä oman kaipuunsa, romanttisen heijastuksen. Ulkopuolisuus näyttää tiukkuvan vitaalista energiaa. Siitä tulee tietyissä ruumiissa – esimerkiksi ”taiteilijatyypeissä” – aktivoituva symbolinen resurssi, josta ei kuitenkaan ole hyötyä ruumiille itselleen, vaan hallitsevalle luokalle, joka omii haluttavan piirteen itselleen ja muuttaa sen omaksi käyttövarannokseen, vaihdon välineeksi. Rosoisen ”taiteilijatyypin” autenttisuus muuntuu keskiluokkaisen kodin villeiksi sisustusideoiksi, rahalla ostettavaksi tyylikkyydeksi, terveiden ja arvonsa optimoivien kehojen boheemisuudeksi, LinkedIn-profiileiksi.
 
Limbossa eläminen on usein häpeää ja epäonnistumista, kontrolloituna olemista, jatkuvaa haaveilua tulevista muutoksen tuulista. Toisinaan se on myös jatkuvaa, strategista ja paikallista pakenemista, mikrotason vastarintaa, pyrkimystä luoda vapautta hoivan logiikalla: itsepintaista ja oudolta vaikuttavaa pidättäytymistä, järjen ja moraalin terroria. Stagnaatiota ja ekstaasia.
 
Sellaista(kin) on limbossa kulkijan elämä. Limbosta haluaa pois, vaikka se ei ole edes paikka. Kukapa ei tahtoisi tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään?
 
Oletko sinä limbossa kulkija? Kuka sinä olet? Katso minua. Kenet näet?