10.5.2019

Kommunismi tulee Suomeen


Nimimerkki Veteraani höyrypesee Taloussanomien kommenttipalstalla kansallisen etiikan laskoksia paskankäryisesti. Syytä onkin, sillä Suomeen on tulossa kommunismi, ja oikeiston on koottava riveistään hyökyaallollinen siviilirohkeutta.

”Jos kaikki maailman varallisuus jaettaisiin ihmisten kesken tasan, niin lyhyen ajan kuluttua tilanne olisi palautunut samaan tilaan kuin tänään. 20-80 -sääntö on universaali. Se tarkoittaa, esim. että noin 20% ihmisistä tienaa 80% kaikista tuloista. Sama pätee omistukseen ja moniin muihinkin asioihin. Siitä sopii repiä.”

Samalla palstalla nimimerkki hese kohottaa diskurssin tasoa huomauttamalla rikkaan joutuvan pulittamaan puolen miljoonan autostaan peräti 200 000 euroa autoveroa, kun taas ”[k]öyhä ostaa kolmenkymmenen tuhannen euron arvoisen Wolkkarin ja maksaa siitä autoveroa kolme tonnia”.

Tällä mestarien orkestroimalla melodialla on kontrapunktinsakin: ”jos sinulla on älypuhelin ja tietokone, et ole oikeasti köyhä”. Taidokkaasti soitintaen saa koko satsin pauhaamaan kuin Mahlerin Tuhannen sinfonia, jos kohta autenttisten myötärallattelijoiden aktuaalinen kööri supistuu reaalitodellisuudessa noin kymmeneen. Todellinen lahjakkuus on tietysti aina ollut harvojen etuoikeus.

Sipilän hallituksen työllä ja vaivalla luoma Suur-Suomi uhkaakin nyt suistua kommunisti-Rinteen demokratian vastaisesti – kyllä, oikeistohan voitti vaalitkin (ainakin moraalisesti, minkä kannatusprosenttiyksikköjen lasku toki käänteisesti todistaa) – masinoiman VALTIONVELKAGULAGIN syövereihin. Näissä kuvioissa on selvää, ettei raha pian ole muuta kuin köyhien maksuväline. 117 kansanedustajan enemmistöhallituskoalition olemassaolo koko 55,7 % kannatuksellaan tulee väistämättä olemaan sosialistinen helvetti ja todellinen proletariaatin diktatuuri, jota kenties rohkenee parin vuoden kuluttua julkisesti vastustaa vain lähitulevaisuudessa leiritettävien oppositioedustajien vaarattomin puhuri Sebastian Tynkkynen.

Paljon parjattu sosialismin houreellisen optimistinen ihmiskuva tulee reaalipolitiikassa tuottamaan parhaimmillaankin vain nomenklatuuran julkisivua kiillottavia narkoottisia kättentaputusorgioita. Pahinta on, ettei minkäänlaista verosuunnittelua tunneta. Demarin kädet ehtivät kyllä doksologiselta taputtamiseltaan poikkeamaan rehellisten suuryrittäjien taskuissa, jonne rahat ovat päässeet kasautumaan, kun ihmisoikeuksista piittaamaton lainsäädäntö on jyrännyt terveet sivistysporvarilliset ketjuttamiskäytännöt murusiksi.

Maahanmuuttajat vyöryvät hallitsemattomana massana yli avoimien rajojen nyt, kun vihervasemmistoestablishment pääsee estottomasti propagoimaan sairaalloista yliminäsyyllisyyttään ja valamaan siitä kansallisen hyveen, jonka mietokin kyseenalaistaminen tietää kokonaisten sukukuntien marssittamista Kolymaan – jonka vuokraamisesta naapuri vaatii vain kaistaleen maata käsivarresta plus 10 keskisuurta kaupunkikeskittymää sekä strategisesti merkittävien huoltoteiden ja rataverkon käyttöoikeudet – ”yleisiin töihin” 25 vuodeksi pelkät säilyketölkit jalassa. Hallitsevan eliitin mielestä rangaistus on lähinnä valtion väkivaltakoneiston toimittama laiskahko mikroaggressio, sillä kun asiat suhteutetaan valkoisen heteroeurooppalaisen tekemiin vuosituhantisiin pimeyden töihin, kysymys on puhtaasti hallinnollis-tekninen.

Itse näen asiat valoisasti. Nyt kun kommunismi on viimein saapumassa Suomeen, voi kaltaiseni yhteiskuntakriitikkokin huokaista helpotuksesta. Aktiivimalli perutaan, sillä meillähän sellainen jo on omasta takaa, kuten muuan lukijanikin suvaitsi muistuttaa. Todennäköisesti joudun kirjailijana ensimmäisten mukana leiritettäväksi, mikä kuitenkin on vain hyvä asia, sillä historiahan vahvistaa vakaumukseni työ- ja kuolemanleirijärjestelmästä harvinaislaatuisena innovaatiokeskittymänä, joka työntää nobelisteja kuin liukuhihnalta. Iloisesti käy kivikärryn kiskonta, kun malttamatonna lykkää maailmanluokan proosaa virkeä aivo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan kommentteja. Toivon niiltä asiallisuutta ja mahdollisuuksien mukaan aiheessa pysymistä. Nimetön kommentointi on toistaiseksi mahdollista.