Heinäkuun 15. päivä uutisoitiin Amazonin varastotyöntekijöiden ulosmarssista
Shakopeessa, Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Minneapolisin lähiöön
sijoitetun Shakopeen varaston työntekijöistä kolmasosa on pakolaisia ja
maahanmuuttajia, useimmat ovat töissä pätkäsopimuksella. Kuten tunnettua,
pyrkivät ylikansalliset suuryhtiöt maksimoimaan lisäarvontuotantonsa muun
muassa sijoittamalla varastonsa mahdollisimman köyhille alueille, joilla
työvoima on halpaa, sen riistäminen helppoa ja väkeä yllin kyllin saatavilla.
Tämä globaalin kapitalismin dynamiikkaan olennaisesti kuuluva tuotantosuhteiden
järjestämisen tapa tuottaa samalla protestin muotoja, joiden seuraukset voivat
olla sille jossain määrin ennakoimattomia.
Ylikansallisten yhtiöiden omistukset haarovat laajalle ja ovat
monimuotoisia. Esimerkiksi Amazon omistaa verkkokaupan lisäksi niin internetsivustoja
kuin äänikirja- ja suoratoistopalvelujakin. Samalla myös protestoiminen on
saavuttanut ylikansallisen solidaarisuuden muotoja työläisten
järjestäytyessä yli valtioiden rajojen. Globaalissa suuryhtiössä lakotkin
voivat muuttua ylikansallisiksi, minkä lisäksi protestien ulottuvuudet ylipäätään
laajenevat: Amazonin tapauksessa (Amazonin omistaman)
Twitch-suoratoistopalvelun käyttäjät järjestivät omia boikottikampanjoitaan ja
kehottivat seuraajiaan olemaan striimaamatta lakkopäivien aikana. Lisäksi Minneapolisin
ulosmarssi sai tukea yhtiön Seattlen pääkonttorista saakka.
Merkittävien paikallisten protestien – jollaisia ovat mainitun
varastotyöntekijöiden ulosmarssin lisäksi esimerkiksi tuore Belfastin
telakan valtaus – kytkeytyminen osaksi laajempaa yhteiskunnallista kamppailua
tuottaa solidaarisuutta, jolla ei tarvitse olla mitään tekemistä liberaalin
establishmentin kaappaaman identiteettipolitiikan kanssa. Nämä
paikalliset taistelut liittyvät suoraviivaisesti kapitalistisiin
tuotantosuhteisiin; ne ilmaisevat politiikan universaalin ja aidon
emansipatorisuuden vaatimusta tavalla, jossa liberaalin ”demokratian”
käsittelyssä taloudellisesti etuoikeutetun luokan ja uhripääoman hallinnoimaksi
fetissiksi muuttunut ”ihmisoikeuskysymys” radikalisoituu koko ihmiskuntaa
koskevaksi, tai tällaista koskettavuutta vaativaksi, ongelmanasetteluksi.
Teoreettisesti ilmaistuna on kyse partikulaareista vastakkainasetteluista,
joihin universaali on takertunut. Mikään tässä lausuttu ei tietenkään
tarkoita, ettei tällainen paikallisen tason radikaali ja universaali ulottuvuus
voisi milloin tahansa tulla globaalin kapitalismin tendenssejä toteuttavien
liikehdintöjen kaappaamaksi; jos ei liberaalivasemmiston, niin
oikeistopopulistien.
Kapitalistiset tuotantosuhteet edellyttävät riistetyn subjektiviteetin,
ja mainituissa esimerkeissä on kysymys kamppailusta, joka asettuu suoraan tätä
subjektiviteettia tukevia tuotannollis-taloudellisia ”välttämättömyyksiä”
vastaan. Koska se, mitä vastaan asetutaan, on globaalin pääoman logiikan ehdollistamaa
ja tuottamaa, kytkeytyy kamppailu ”toisenlaisen subjektiviteetin puolesta”
konkreettisiin maailmanlaajuisiin kysymyksiin aina ilmastonmuutoksesta alkaen.
Kysymys ei ole toiseudesta sen eksoottisessa ja uhrauksellisessa muodossa –
näiden kamppailujen ulottuvuus ei rajoitu ”länsimaisen liberaalin vastuuseen
ulkomaalaisen Toisen edessä” – vaan toiseudesta sanan radikaalissa
merkityksessä: meidän kaikkien toiseudesta pääoman reaalisen edessä, 99
prosentin vähemmistöksi tulemisesta.
