99 prosentin vähemmistö

Heinäkuun 15. päivä uutisoitiin Amazonin varastotyöntekijöiden ulosmarssista Shakopeessa, Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Minneapolisin lähiöön sijoitetun Shakopeen varaston työntekijöistä kolmasosa on pakolaisia ja maahanmuuttajia, useimmat ovat töissä pätkäsopimuksella. Kuten tunnettua, pyrkivät ylikansalliset suuryhtiöt maksimoimaan lisäarvontuotantonsa muun muassa sijoittamalla varastonsa mahdollisimman köyhille alueille, joilla työvoima on halpaa, sen riistäminen helppoa ja väkeä yllin kyllin saatavilla. Tämä globaalin kapitalismin dynamiikkaan olennaisesti kuuluva tuotantosuhteiden järjestämisen tapa tuottaa samalla protestin muotoja, joiden seuraukset voivat olla sille jossain määrin ennakoimattomia.

Ylikansallisten yhtiöiden omistukset haarovat laajalle ja ovat monimuotoisia. Esimerkiksi Amazon omistaa verkkokaupan lisäksi niin internetsivustoja kuin äänikirja- ja suoratoistopalvelujakin. Samalla myös protestoiminen on saavuttanut ylikansallisen solidaarisuuden muotoja työläisten järjestäytyessä yli valtioiden rajojen. Globaalissa suuryhtiössä lakotkin voivat muuttua ylikansallisiksi, minkä lisäksi protestien ulottuvuudet ylipäätään laajenevat: Amazonin tapauksessa (Amazonin omistaman) Twitch-suoratoistopalvelun käyttäjät järjestivät omia boikottikampanjoitaan ja kehottivat seuraajiaan olemaan striimaamatta lakkopäivien aikana. Lisäksi Minneapolisin ulosmarssi sai tukea yhtiön Seattlen pääkonttorista saakka.

Merkittävien paikallisten protestien – jollaisia ovat mainitun varastotyöntekijöiden ulosmarssin lisäksi esimerkiksi tuore Belfastin telakan valtaus – kytkeytyminen osaksi laajempaa yhteiskunnallista kamppailua tuottaa solidaarisuutta, jolla ei tarvitse olla mitään tekemistä liberaalin establishmentin kaappaaman identiteettipolitiikan kanssa. Nämä paikalliset taistelut liittyvät suoraviivaisesti kapitalistisiin tuotantosuhteisiin; ne ilmaisevat politiikan universaalin ja aidon emansipatorisuuden vaatimusta tavalla, jossa liberaalin ”demokratian” käsittelyssä taloudellisesti etuoikeutetun luokan ja uhripääoman hallinnoimaksi fetissiksi muuttunut ”ihmisoikeuskysymys” radikalisoituu koko ihmiskuntaa koskevaksi, tai tällaista koskettavuutta vaativaksi, ongelmanasetteluksi. Teoreettisesti ilmaistuna on kyse partikulaareista vastakkainasetteluista, joihin universaali on takertunut. Mikään tässä lausuttu ei tietenkään tarkoita, ettei tällainen paikallisen tason radikaali ja universaali ulottuvuus voisi milloin tahansa tulla globaalin kapitalismin tendenssejä toteuttavien liikehdintöjen kaappaamaksi; jos ei liberaalivasemmiston, niin oikeistopopulistien.

Kapitalistiset tuotantosuhteet edellyttävät riistetyn subjektiviteetin, ja mainituissa esimerkeissä on kysymys kamppailusta, joka asettuu suoraan tätä subjektiviteettia tukevia tuotannollis-taloudellisia ”välttämättömyyksiä” vastaan. Koska se, mitä vastaan asetutaan, on globaalin pääoman logiikan ehdollistamaa ja tuottamaa, kytkeytyy kamppailu ”toisenlaisen subjektiviteetin puolesta” konkreettisiin maailmanlaajuisiin kysymyksiin aina ilmastonmuutoksesta alkaen. Kysymys ei ole toiseudesta sen eksoottisessa ja uhrauksellisessa muodossa – näiden kamppailujen ulottuvuus ei rajoitu ”länsimaisen liberaalin vastuuseen ulkomaalaisen Toisen edessä” – vaan toiseudesta sanan radikaalissa merkityksessä: meidän kaikkien toiseudesta pääoman reaalisen edessä, 99 prosentin vähemmistöksi tulemisesta.