Edellinen blogitekstini synnytti Silakkaliikkeen somessa melkoisen
kommenttivyöryn. Monia ärsytti tapani kytkeä yhteen kapitalismi, rasismi ja
fasismi; lisäksi minua kritisoitiin vastakkainasettelun lietsomisesta ja
ideologisesti latautuneesta tekstistä. Sosiaalisen median protokollalle
tyypillisesti näitä kritiikkejä ei täsmennetty tai perusteltu. Ei, vaikka
pelkkä polarisaatio sinänsä ei voi olla ongelma (muuten Silakkaliikekin
”lietsoisi vastakkainasetteluja” jo sillä, että asettuu rasismia ja fasismia
vastaan) ja vaikka tekstini oletettu ideologisuus toimii pelkkänä leimakirveenä
(ikään kuin tekstini ”ideologia” ei olisi lainkaan ideologian kritiikkiä ja
niin edelleen). Suosittelenkin kaikkia asianosaisia lukemaan tekstini
ajatuksella, sillä kiistän ehdottomasti syytökset siitä, että esimerkiksi
yrittäisin ”pakottaa” ketään näkemään poliittista todellisuutta minun
tavallani.
Tällainen kritiikki heijastaa tietenkin ennen muuta Silakkaliikkeen
kaltaisen väljän kollektiivin omia ideologisia ongelmia. Liikkeen
leviämistä on sen perustamisesta saakka varjostanut vaara muuttua samanmielisten
perusneurootikkojen identiteettipoliittiseksi hymistelykerhoksi, jonka
”antirasismi” ja ”antifasismi” taantuvat poliittiseksi korrektiudeksi ja
eettiseksi vaatimukseksi olla pahoittamatta kenenkään mieltä missään
olosuhteissa. Että tämä tendenssi on edelleen olemassa, käy hyvin ilmi siitä,
kuinka muuan tekstistäni provosoitunut kommentoija vaati sanojen ’vasemmisto’
ja ’oikeisto’ kieltämistä – niiden käyttö kun vain lietsoo kaikenlaista turhaa
polarisaatiota.
Jo Silakkaliikkeen agendan määrittelevä rasismin ja fasismin
vastustaminen on tietysti läpeensä poliittista, ja vaikka sitä esiintyy niin
vasemmalla kuin oikealla, ”vastakkainasettelun” ongelmaan ajaudutaan heti, kun
on alettava miettiä sitä, mitä näiden asioiden vastustamisella puolustetaan.
Jakamatonta ihmisarvoa ja -oikeuksia? Entä tarkoittaako tämä kapitalismiin
kohdistuvaa kriittisyyttä vai ei?
Aivan – on jatkettava kysymällä, mikä on kapitalismin suhde fasismiin ja
rasismiin; mikä on markkinoiden suhde ihmisen vapauteen tai sen puuttumiseen;
miten kapitalistinen systeemi suhteutuu ihmisoikeuksiin tai niiden rikkomiseen;
ja niin edelleen. Jos sattuu osoittautumaan – kuten usein sattuu – että
nykyinen talousjärjestelmämme muodostaa olennaiset mahdollistumisen ehdot monenlaisille
rasistisille ja fasistisille sorron muodoille sekä edellyttää rakenteidensa
tasolla ihmiseen kohdistuvan systemaattisen riiston (lisäarvontuotanto, pääoman
kasautuminen) lukemattomista muista ihmisoikeuksiin liittyvistä ongelmista
puhumattakaan, näyttää minusta jokseenkin selvältä, että vakava suhtautuminen
Silakkaliikkeen toimintaan tarkoittaa kapitalismikriittisyyttä, kutsuipa sitä nyt
sitten kommunismiksi tai ei.
Se, että esimerkiksi kielletään sotkemasta kapitalismin kritiikkiä
Silakkaliikkeen asiaan – kuten muuan kommentoija vaati – tarkoittaa käytännössä
yllä mainittujen ”jossien” kiistämistä ja sivuuttamista, mikä on kaikkea muuta
kuin neutraali, ideologiasta vapaa teko. Perinteisesti kapitalismin, fasismin,
rasismin, vapaudenriiston ja ihmisoikeusrikkomusten keskinäisten ja
elimellisten yhteyksien kieltäminen on ollut uusliberaalin oikeiston heiniä, ja
ajattelun syyllistymiseen vanhaan kunnon oikeistolaiseen ideologiaan tällainen
riittää enemmän kuin hyvin.
Se, että avoin ja kriittinen vasemmistolaisuus samastetaan
Silakkaliikkeen somessa ”ideologisuuteen” ja ”puoluepolitiikkaan”, onkin
hedelmällisintä ymmärtää sosiaalisen todellisuutemme objektiivisen
jännitteisyyden heijastumaksi. Rasismin ja fasismin vastustaminen ”neutraalilta
pohjalta” kaikkia vastakkainasetteluja välttäen on mahdottomuus, mikäli
pyrkimyksenä on välttää epä-älyllistä taantumista ja selvää ideologista
kapseloitumista. Voi kysyä, missä määrin tällaiset kriittiset, avoimen
poliittiset puheenvuorot uhkaavat mitään todellista yhteisöllistä
solidaarisuutta. On hankala nähdä, miksi jännitteiden kieltäminen ja
välttäminen olisi jotenkin enemmän yhteisöhenkeä luova asia kuin vaikkapa sen
pohtiminen, mitä näiden jännitteiden kanssa toimeen tuleminen tarkoittaa.
Täytyykö Silakkaliikkeen agendan ajamisen sitten tarkoittaa jonkinlaista
kommunismia? En näe, miksi täytyisi. Voiko oikeistolainen vastustaa rasismia ja
fasismia? En näe, miksei voisi. Ei se, että olen tässä tekstissäni tuonut
esiin, mikä joidenkin kommentoijien kritiikissä mättää ja miksi antirasismi ja
-fasismi tarkoittavat minulle laajaa, koko kapitalistiseen systeemiin
kohdistuvaa kriittisyyttä – tai edes se, että olen julkikommunisti – voi
mitenkään tarkoittaa, että ”kunnon silakka” on kaikesta tästä yhtä mieltä
kanssani. Itse tunnustan jo saman tien, etten ole Silakkaliikkeen aktiiveja,
eikä minua kiinnosta, keitä ovat liikkeen ”me” ja ketkä puolestaan ”ne”. Sen ei
periaatteessa tulisi kiinnostaa muitakaan.
Monien politiikka-aiheisten keskustelujen konkarina olen usein pannut
merkille, kuinka pelkkä vallan mekanismien toiminnan kuvaileminen – ilman että
siihen sisältyy suoranaista kritiikkiä – koetaan jollain tapaa provosoivana.
Otetaan fiktiivinen esimerkki. Puhumme ystäväni kanssa julkisen median
harjoittamasta ”pehmeästä” kontrollista; kerron, kuinka moderni, kapitalismiin
sidottu valtiokoneisto pyrkii vaikuttamaan käytökseemme hyödyntämällä
tieteellisen tiedon auktoriteettia.
Valitsen esimerkikseni alkoholinkäytön: iltapäivälehtien siteeraamat jokavuotiset
tutkimukset alati supistuvista ”sallittujen annosten” määristä, ex-alkoholistien
kertomukset painajaismaisista ryyppyvuosistaan ja väärinkäytön karmeista
seurauksista, suihkunraikkaiden julkkisten pakkomielteinen ilakointi
alkoholittoman elämän autuudesta ja kuplivat kehupuheet nollaprosenttisten
kaljojen, viinien, drinkkien ja kuohareiden luksuksesta.
Tässä vaiheessa minut keskeytetään. Huomautetaan, ettei tiede sentään mitenkään
väärässä näissä asioissa ole; kysehän on sentään kansanterveydestä ja
tosiasioista, oikeastaan kaikin tavoin omaksi parhaaksemme – ja niin edelleen.
Vastaan, etten lainkaan kritisoi tiedettä tai tosiasioita sinänsä, kuten
varmasti huomaat, vaan esitän ainoastaan deskriptiivisen esimerkin vallan
toiminnasta modernissa yhteiskunnassamme. Nykyajan herra ja mestari kätkeytyy
tieteellisen tiedon neutraalin asiantuntijahahmon taakse. Samalla tieto
menettää neutraaliutensa, jota sillä ei koskaan ollutkaan.
Näin iltapäivälehtien siteeraamien tutkimusten ja kertomusten varsinainen
idea ei olekaan välittää meille tietoa alkoholin vaaroista, vaan harjoittaa
hienovaraista ruumiin ja nautinnon kontrollia, joka viime kädessä tekee meistä
sovinnaisia yhteiskunnallisia subjekteja. Muitakin kontrollin muotoja on: vaikkapa
asuntovelka (pakottaa palkkatöihin ja keskiluokkaiseen subjektiviteettiin) tai vastikkeellisen
sosiaaliturvan järjestelmä (kiristää köyhyydellä, alistaa toistuviin
seurantoihin, pakottaa hakemaan ja vastaanottamaan palkkatyötä). Esimerkkejä
riittää.
Vallan toiminnan kuvailulla on siis melkein poikkeuksetta provosoiva
vaikutus. Siksi kaiketi myös Silakkaliikkeen ryhmään jakamani analyysi, jossa muun
muassa esittelen oikeiston poliittista ontologiaa, herätti melkoista ärtymystä
ja moniaalle haarovaa keskustelua. Valta on kaikkea muuta kuin neutraalia, ja
hyväntahtoisenakin se pyrkii kätkemään mahdollistumisena ehdot, sillä loppujen
lopuksi vallalla on vain yksi päämäärä: vallan säilyminen.
(Tätä kirjoittaessa en vielä tiedä, hyväksyykö ylläpito postaukseni,
johon linkitän tämän kirjoitukseni, enkä ole varma, saavuttaako se niitä
Silakkaliikkeen aktiiveja, jotka paitsi tiedostavat ”poliittisesti” tai
”ideologisesti sitoutumattoman” ajattelun velttoudet ja ongelmat, myös –
huolimatta siitä, jakavatko ajatteluni vasemmistolaisuutta vai eivät –
tajuavat, ettei tällä, mitä kirjoitan, ole mitään tekemistä joutavan
riidankylvämisen kanssa.)
DIGITAALINEN AJATTELUSYÖVERI
"Paras yhteiskunta on siis se, joka vapauttaa ajattelukyvyn velvollisuudesta totella..." (Gilles Deleuze)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Silakkaliike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Silakkaliike. Näytä kaikki tekstit
4.10.2020
1.1.2020
Silakat
Nopeasti kannattajia kerännyt Silakkaliike tarjoaa modernille
kommunistille hyvän liittolaisen lyhyellä kantamalla. Tämän voi päätellä jo
vastapuolen reaktioista aina Halla-ahon foliohattumaisia vihjailuja myöten.
Liike hakee vielä ”aatteellista” muotoaan, mutta kiistatonta on ainakin sen
pyrkimys tarjota vastavoimainen protestikanava populismille ja
valtavirtaistuvalle uusfasismille.
Liikkeen poliittinen identiteetti voi huonoimmillaan tarkoittaa
epä-älyllistä totalitarismia, joka ilmenee valheellisena poliittisena
neutraaliutena. Oma vaikutelmani on, että tämä myös tiedostetaan liikkeen
piirissä. Kun itse kontribuoin keskusteluun jakamalla Silakoiden fb-ryhmässä fasismia käsittelevän – ja avoimen
vasemmistolaisen – blogitekstini, sain aluksi moitteita politikoinnista.
Vastakritiikissäni kirjoitin olevan ”vain keskustelueettisesti reilua, että
mainitsen poliittisen kantani”, jotta ”lukija voisi soveltaa sen pääpointteja
kriittisesti”, ja problematisoin vastapuolen diskurssissa vaanivan vihjauksen
poliittisesta neutraliteetista. Keskustelun toinen osapuoli hyväksyi
täsmennykseni; päätimme vuoropuhelun kohteliaisiin kiitoksiin. Hyvien tapojen
noudattaminen antaa ainakin minulle aihetta varovaiseen optimismiin.
Silakkaliikkeessä on nähtävillä (kenties vielä hiukan hajanainen)
pyrkimys vastata epä-älyllisille trolleille ja populistiselle retoriikalle
osittain niiden omilla aseilla: emojeilla ja ”parveilulla”. Samalla liike haluaa
kuitenkin erottautua selvästi äärioikeiston harjoittamasta aggressiivisesta
symbolitaloudesta, mistä todistavat jo foorumilla toistuvat vaatimukset ja
muistutukset hyvien tapojen noudattamisesta. Protestin muotona Silakkaliike
pyrkii näin tarjoamaan kaikessa yksinkertaisuudessaan äänen järjestykselle
tympäisevän, fasismia lietsovan disinformaation ja kaaoksen vastavoimana.
Mikäli tämä pyrkimys toteutuu laajamittaisesti ja pitkäikäisesti, voi
varovainen optimisti kenties aavistella siinä aitoa emansipatorisuuttakin.
Kehnoimmillaan käy niin, että liike tulee ”establishmentin kaappaamaksi”
ja fetisoituu taloudellisen eliitin sosiaaliseksi, olemassa olevien
yhteiskunnallisten olojen ja valtasuhteiden ylläpitoprojektiksi, jälleen
yhdeksi impotentiksi versioksi liberaalin vasemmiston kuvittelemista
poliittisista voitoista. Olisi kuitenkin hätäistä väittää näin tapahtuneen jo
nyt. Jos ”punavihreä” eliitti Silakoita diggaileekin, ei samaa voi sanoa
”sinimustasta” eliitistä (viittaan tässä tietenkin Eirassa asustelevaan
puoluejohtajaan Jussi Halla-ahoon, jonka luokkastatuksen kiistää vain
totaalisen sumutettu ja puolitajuton ääliö).
Toivon Silakkaliikkeelle menestystä ja puoluerajat ylittävää
taisteluhenkeä, jota trollaamisen ja typeryyden sijaan määrittäisivät sivistys
ja aivan siekailematon hyvätapaisuus.
EDIT: Kommenttini Proletaarien Silakkaliikettä
käsittelevään artikkeliin (julkaistu
alun perin Facebookissa)
Kriittinen analyysi
Silakkaliikkeestä, jonka kirjoittaja näkee oikeistopopulismin peilikuvana.
Analyysi paljastaa liikkeen
keskeisen heikkouden, josta kirjoitin itsekin
"Silakat"-blogitekstissäni, nimittäin pyrkimyksen poliittiseen
"neutraaliuteen", joka pahimmillaan voi kehittyä epä-älylliseksi
poliittisen korrektiuden vahtimiseksi.
Kirjoitin Silakkaliikkeen protestin
muotona pyrkivän "tarjoamaan kaikessa yksinkertaisuudessaan äänen
järjestykselle tympäisevän, fasismia lietsovan disinformaation ja kaaoksen
vastavoimana". Lisäsin, että "[m]ikäli tämä pyrkimys toteutuu
laajamittaisesti ja pitkäikäisesti, voi varovainen optimisti kenties aavistella
siinä aitoa emansipatorisuuttakin".
Proletaarien artikkelin
kirjoittajan hengessä on kuitenkin uskallettava kysyä, voiko emansipatorisuus
toteutua projektissa, jonka lähtökohtiin tuntuu kuuluvan melkoinen
luokkatiedottomuus. Omassa pintavaikutelmia tarkastelevassa tekstissäni jätin
tämän aspektin sivuun, mutta todettakoon tässä, että olen yhtä mieltä
Proletaarien analyysin kanssa siitä, ettei Silakkaliikkeen projektia voi pitää
vallankumouksellis-emansipatorisena. Tämä on seurausta liikkeen pyrkimyksestä
ymmärtää vastavoiman järjestäytyminen luokkaeroja kätkevällä logiikalla.
Blogissa ilmaisin varauksellisen
suhtautumiseni toteamalla liikkeen kehnoimmassa tapauksessa tulevan
"'establishmentin kaappaamaksi' ja [fetisoituvan] taloudellisen eliitin
sosiaaliseksi, olemassa olevien yhteiskunnallisten olojen ja valtasuhteiden
ylläpitoprojektiksi, jälleen yhdeksi impotentiksi versioksi liberaalin
vasemmiston kuvittelemista poliittisista voitoista".
Tämä on syytä pitää mielessä.
Silakkaliike voi saavuttaa yhteiskunnallisia voittoja, mutta on asia erikseen,
missä määrin sen pyrkimys muodostaa todellinen "vastaääni"
oikeistopopulismille voi edes alustavasti toteutua, kun tiedämme populismin
yhtäältä olevan yksi osoitus liberaalin projektin epäonnistumisesta. Jos ja kun
Silakkaliike jää pelkäksi uudeksi liberaalin ajattelun yritykseksi ratkaista
sosiaalisia antagonismeja, se todella on pelkkä vastustajansa peilikuva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)