Silakkaliikkeen somessa moitittiin vastakkainasettelujen lietsomisesta

Edellinen blogitekstini synnytti Silakkaliikkeen somessa melkoisen kommenttivyöryn. Monia ärsytti tapani kytkeä yhteen kapitalismi, rasismi ja fasismi; lisäksi minua kritisoitiin vastakkainasettelun lietsomisesta ja ideologisesti latautuneesta tekstistä. Sosiaalisen median protokollalle tyypillisesti näitä kritiikkejä ei täsmennetty tai perusteltu. Ei, vaikka pelkkä polarisaatio sinänsä ei voi olla ongelma (muuten Silakkaliikekin ”lietsoisi vastakkainasetteluja” jo sillä, että asettuu rasismia ja fasismia vastaan) ja vaikka tekstini oletettu ideologisuus toimii pelkkänä leimakirveenä (ikään kuin tekstini ”ideologia” ei olisi lainkaan ideologian kritiikkiä ja niin edelleen). Suosittelenkin kaikkia asianosaisia lukemaan tekstini ajatuksella, sillä kiistän ehdottomasti syytökset siitä, että esimerkiksi yrittäisin ”pakottaa” ketään näkemään poliittista todellisuutta minun tavallani.
 
Tällainen kritiikki heijastaa tietenkin ennen muuta Silakkaliikkeen kaltaisen väljän kollektiivin omia ideologisia ongelmia. Liikkeen leviämistä on sen perustamisesta saakka varjostanut vaara muuttua samanmielisten perusneurootikkojen identiteettipoliittiseksi hymistelykerhoksi, jonka ”antirasismi” ja ”antifasismi” taantuvat poliittiseksi korrektiudeksi ja eettiseksi vaatimukseksi olla pahoittamatta kenenkään mieltä missään olosuhteissa. Että tämä tendenssi on edelleen olemassa, käy hyvin ilmi siitä, kuinka muuan tekstistäni provosoitunut kommentoija vaati sanojen ’vasemmisto’ ja ’oikeisto’ kieltämistä – niiden käyttö kun vain lietsoo kaikenlaista turhaa polarisaatiota.
 
Jo Silakkaliikkeen agendan määrittelevä rasismin ja fasismin vastustaminen on tietysti läpeensä poliittista, ja vaikka sitä esiintyy niin vasemmalla kuin oikealla, ”vastakkainasettelun” ongelmaan ajaudutaan heti, kun on alettava miettiä sitä, mitä näiden asioiden vastustamisella puolustetaan. Jakamatonta ihmisarvoa ja -oikeuksia? Entä tarkoittaako tämä kapitalismiin kohdistuvaa kriittisyyttä vai ei?
 
Aivan – on jatkettava kysymällä, mikä on kapitalismin suhde fasismiin ja rasismiin; mikä on markkinoiden suhde ihmisen vapauteen tai sen puuttumiseen; miten kapitalistinen systeemi suhteutuu ihmisoikeuksiin tai niiden rikkomiseen; ja niin edelleen. Jos sattuu osoittautumaan – kuten usein sattuu – että nykyinen talousjärjestelmämme muodostaa olennaiset mahdollistumisen ehdot monenlaisille rasistisille ja fasistisille sorron muodoille sekä edellyttää rakenteidensa tasolla ihmiseen kohdistuvan systemaattisen riiston (lisäarvontuotanto, pääoman kasautuminen) lukemattomista muista ihmisoikeuksiin liittyvistä ongelmista puhumattakaan, näyttää minusta jokseenkin selvältä, että vakava suhtautuminen Silakkaliikkeen toimintaan tarkoittaa kapitalismikriittisyyttä, kutsuipa sitä nyt sitten kommunismiksi tai ei.
 
Se, että esimerkiksi kielletään sotkemasta kapitalismin kritiikkiä Silakkaliikkeen asiaan – kuten muuan kommentoija vaati – tarkoittaa käytännössä yllä mainittujen ”jossien” kiistämistä ja sivuuttamista, mikä on kaikkea muuta kuin neutraali, ideologiasta vapaa teko. Perinteisesti kapitalismin, fasismin, rasismin, vapaudenriiston ja ihmisoikeusrikkomusten keskinäisten ja elimellisten yhteyksien kieltäminen on ollut uusliberaalin oikeiston heiniä, ja ajattelun syyllistymiseen vanhaan kunnon oikeistolaiseen ideologiaan tällainen riittää enemmän kuin hyvin.
 
Se, että avoin ja kriittinen vasemmistolaisuus samastetaan Silakkaliikkeen somessa ”ideologisuuteen” ja ”puoluepolitiikkaan”, onkin hedelmällisintä ymmärtää sosiaalisen todellisuutemme objektiivisen jännitteisyyden heijastumaksi. Rasismin ja fasismin vastustaminen ”neutraalilta pohjalta” kaikkia vastakkainasetteluja välttäen on mahdottomuus, mikäli pyrkimyksenä on välttää epä-älyllistä taantumista ja selvää ideologista kapseloitumista. Voi kysyä, missä määrin tällaiset kriittiset, avoimen poliittiset puheenvuorot uhkaavat mitään todellista yhteisöllistä solidaarisuutta. On hankala nähdä, miksi jännitteiden kieltäminen ja välttäminen olisi jotenkin enemmän yhteisöhenkeä luova asia kuin vaikkapa sen pohtiminen, mitä näiden jännitteiden kanssa toimeen tuleminen tarkoittaa.
 
Täytyykö Silakkaliikkeen agendan ajamisen sitten tarkoittaa jonkinlaista kommunismia? En näe, miksi täytyisi. Voiko oikeistolainen vastustaa rasismia ja fasismia? En näe, miksei voisi. Ei se, että olen tässä tekstissäni tuonut esiin, mikä joidenkin kommentoijien kritiikissä mättää ja miksi antirasismi ja -fasismi tarkoittavat minulle laajaa, koko kapitalistiseen systeemiin kohdistuvaa kriittisyyttä – tai edes se, että olen julkikommunisti – voi mitenkään tarkoittaa, että ”kunnon silakka” on kaikesta tästä yhtä mieltä kanssani. Itse tunnustan jo saman tien, etten ole Silakkaliikkeen aktiiveja, eikä minua kiinnosta, keitä ovat liikkeen ”me” ja ketkä puolestaan ”ne”. Sen ei periaatteessa tulisi kiinnostaa muitakaan.
 
Monien politiikka-aiheisten keskustelujen konkarina olen usein pannut merkille, kuinka pelkkä vallan mekanismien toiminnan kuvaileminen – ilman että siihen sisältyy suoranaista kritiikkiä – koetaan jollain tapaa provosoivana. Otetaan fiktiivinen esimerkki. Puhumme ystäväni kanssa julkisen median harjoittamasta ”pehmeästä” kontrollista; kerron, kuinka moderni, kapitalismiin sidottu valtiokoneisto pyrkii vaikuttamaan käytökseemme hyödyntämällä tieteellisen tiedon auktoriteettia.
 
Valitsen esimerkikseni alkoholinkäytön: iltapäivälehtien siteeraamat jokavuotiset tutkimukset alati supistuvista ”sallittujen annosten” määristä, ex-alkoholistien kertomukset painajaismaisista ryyppyvuosistaan ja väärinkäytön karmeista seurauksista, suihkunraikkaiden julkkisten pakkomielteinen ilakointi alkoholittoman elämän autuudesta ja kuplivat kehupuheet nollaprosenttisten kaljojen, viinien, drinkkien ja kuohareiden luksuksesta.
 
Tässä vaiheessa minut keskeytetään. Huomautetaan, ettei tiede sentään mitenkään väärässä näissä asioissa ole; kysehän on sentään kansanterveydestä ja tosiasioista, oikeastaan kaikin tavoin omaksi parhaaksemme – ja niin edelleen. Vastaan, etten lainkaan kritisoi tiedettä tai tosiasioita sinänsä, kuten varmasti huomaat, vaan esitän ainoastaan deskriptiivisen esimerkin vallan toiminnasta modernissa yhteiskunnassamme. Nykyajan herra ja mestari kätkeytyy tieteellisen tiedon neutraalin asiantuntijahahmon taakse. Samalla tieto menettää neutraaliutensa, jota sillä ei koskaan ollutkaan.
 
Näin iltapäivälehtien siteeraamien tutkimusten ja kertomusten varsinainen idea ei olekaan välittää meille tietoa alkoholin vaaroista, vaan harjoittaa hienovaraista ruumiin ja nautinnon kontrollia, joka viime kädessä tekee meistä sovinnaisia yhteiskunnallisia subjekteja. Muitakin kontrollin muotoja on: vaikkapa asuntovelka (pakottaa palkkatöihin ja keskiluokkaiseen subjektiviteettiin) tai vastikkeellisen sosiaaliturvan järjestelmä (kiristää köyhyydellä, alistaa toistuviin seurantoihin, pakottaa hakemaan ja vastaanottamaan palkkatyötä). Esimerkkejä riittää.
 
Vallan toiminnan kuvailulla on siis melkein poikkeuksetta provosoiva vaikutus. Siksi kaiketi myös Silakkaliikkeen ryhmään jakamani analyysi, jossa muun muassa esittelen oikeiston poliittista ontologiaa, herätti melkoista ärtymystä ja moniaalle haarovaa keskustelua. Valta on kaikkea muuta kuin neutraalia, ja hyväntahtoisenakin se pyrkii kätkemään mahdollistumisena ehdot, sillä loppujen lopuksi vallalla on vain yksi päämäärä: vallan säilyminen.
 
(Tätä kirjoittaessa en vielä tiedä, hyväksyykö ylläpito postaukseni, johon linkitän tämän kirjoitukseni, enkä ole varma, saavuttaako se niitä Silakkaliikkeen aktiiveja, jotka paitsi tiedostavat ”poliittisesti” tai ”ideologisesti sitoutumattoman” ajattelun velttoudet ja ongelmat, myös – huolimatta siitä, jakavatko ajatteluni vasemmistolaisuutta vai eivät – tajuavat, ettei tällä, mitä kirjoitan, ole mitään tekemistä joutavan riidankylvämisen kanssa.)