Silakat

Nopeasti kannattajia kerännyt Silakkaliike tarjoaa modernille kommunistille hyvän liittolaisen lyhyellä kantamalla. Tämän voi päätellä jo vastapuolen reaktioista aina Halla-ahon foliohattumaisia vihjailuja myöten. Liike hakee vielä ”aatteellista” muotoaan, mutta kiistatonta on ainakin sen pyrkimys tarjota vastavoimainen protestikanava populismille ja valtavirtaistuvalle uusfasismille.

Liikkeen poliittinen identiteetti voi huonoimmillaan tarkoittaa epä-älyllistä totalitarismia, joka ilmenee valheellisena poliittisena neutraaliutena. Oma vaikutelmani on, että tämä myös tiedostetaan liikkeen piirissä. Kun itse kontribuoin keskusteluun jakamalla Silakoiden fb-ryhmässä fasismia käsittelevän – ja avoimen vasemmistolaisen – blogitekstini, sain aluksi moitteita politikoinnista. Vastakritiikissäni kirjoitin olevan ”vain keskustelueettisesti reilua, että mainitsen poliittisen kantani”, jotta ”lukija voisi soveltaa sen pääpointteja kriittisesti”, ja problematisoin vastapuolen diskurssissa vaanivan vihjauksen poliittisesta neutraliteetista. Keskustelun toinen osapuoli hyväksyi täsmennykseni; päätimme vuoropuhelun kohteliaisiin kiitoksiin. Hyvien tapojen noudattaminen antaa ainakin minulle aihetta varovaiseen optimismiin.

Silakkaliikkeessä on nähtävillä (kenties vielä hiukan hajanainen) pyrkimys vastata epä-älyllisille trolleille ja populistiselle retoriikalle osittain niiden omilla aseilla: emojeilla ja ”parveilulla”. Samalla liike haluaa kuitenkin erottautua selvästi äärioikeiston harjoittamasta aggressiivisesta symbolitaloudesta, mistä todistavat jo foorumilla toistuvat vaatimukset ja muistutukset hyvien tapojen noudattamisesta. Protestin muotona Silakkaliike pyrkii näin tarjoamaan kaikessa yksinkertaisuudessaan äänen järjestykselle tympäisevän, fasismia lietsovan disinformaation ja kaaoksen vastavoimana. Mikäli tämä pyrkimys toteutuu laajamittaisesti ja pitkäikäisesti, voi varovainen optimisti kenties aavistella siinä aitoa emansipatorisuuttakin.

Kehnoimmillaan käy niin, että liike tulee ”establishmentin kaappaamaksi” ja fetisoituu taloudellisen eliitin sosiaaliseksi, olemassa olevien yhteiskunnallisten olojen ja valtasuhteiden ylläpitoprojektiksi, jälleen yhdeksi impotentiksi versioksi liberaalin vasemmiston kuvittelemista poliittisista voitoista. Olisi kuitenkin hätäistä väittää näin tapahtuneen jo nyt. Jos ”punavihreä” eliitti Silakoita diggaileekin, ei samaa voi sanoa ”sinimustasta” eliitistä (viittaan tässä tietenkin Eirassa asustelevaan puoluejohtajaan Jussi Halla-ahoon, jonka luokkastatuksen kiistää vain totaalisen sumutettu ja puolitajuton ääliö).

Toivon Silakkaliikkeelle menestystä ja puoluerajat ylittävää taisteluhenkeä, jota trollaamisen ja typeryyden sijaan määrittäisivät sivistys ja aivan siekailematon hyvätapaisuus.

EDIT: Kommenttini Proletaarien Silakkaliikettä käsittelevään artikkeliin (julkaistu alun perin Facebookissa)

Kriittinen analyysi Silakkaliikkeestä, jonka kirjoittaja näkee oikeistopopulismin peilikuvana.

Analyysi paljastaa liikkeen keskeisen heikkouden, josta kirjoitin itsekin "Silakat"-blogitekstissäni, nimittäin pyrkimyksen poliittiseen "neutraaliuteen", joka pahimmillaan voi kehittyä epä-älylliseksi poliittisen korrektiuden vahtimiseksi.

Kirjoitin Silakkaliikkeen protestin muotona pyrkivän "tarjoamaan kaikessa yksinkertaisuudessaan äänen järjestykselle tympäisevän, fasismia lietsovan disinformaation ja kaaoksen vastavoimana". Lisäsin, että "[m]ikäli tämä pyrkimys toteutuu laajamittaisesti ja pitkäikäisesti, voi varovainen optimisti kenties aavistella siinä aitoa emansipatorisuuttakin".

Proletaarien artikkelin kirjoittajan hengessä on kuitenkin uskallettava kysyä, voiko emansipatorisuus toteutua projektissa, jonka lähtökohtiin tuntuu kuuluvan melkoinen luokkatiedottomuus. Omassa pintavaikutelmia tarkastelevassa tekstissäni jätin tämän aspektin sivuun, mutta todettakoon tässä, että olen yhtä mieltä Proletaarien analyysin kanssa siitä, ettei Silakkaliikkeen projektia voi pitää vallankumouksellis-emansipatorisena. Tämä on seurausta liikkeen pyrkimyksestä ymmärtää vastavoiman järjestäytyminen luokkaeroja kätkevällä logiikalla.

Blogissa ilmaisin varauksellisen suhtautumiseni toteamalla liikkeen kehnoimmassa tapauksessa tulevan "'establishmentin kaappaamaksi' ja [fetisoituvan] taloudellisen eliitin sosiaaliseksi, olemassa olevien yhteiskunnallisten olojen ja valtasuhteiden ylläpitoprojektiksi, jälleen yhdeksi impotentiksi versioksi liberaalin vasemmiston kuvittelemista poliittisista voitoista".

Tämä on syytä pitää mielessä. Silakkaliike voi saavuttaa yhteiskunnallisia voittoja, mutta on asia erikseen, missä määrin sen pyrkimys muodostaa todellinen "vastaääni" oikeistopopulismille voi edes alustavasti toteutua, kun tiedämme populismin yhtäältä olevan yksi osoitus liberaalin projektin epäonnistumisesta. Jos ja kun Silakkaliike jää pelkäksi uudeksi liberaalin ajattelun yritykseksi ratkaista sosiaalisia antagonismeja, se todella on pelkkä vastustajansa peilikuva.