Olen kommunisti, joten kyllä... kannatan Gulagia ja haluan lapseni kuolevan nälkään

Olen hiljattain ja jälleen kerran käynyt läpi yhden tuloksettoman ja turhauttavan kommunismiaiheisen Facebook-keskustelun. Kun vastapuolen kommentit alkavat olla tyyliä ”sinä [siis] julkisesti toivot tilaa, jossa rahalla ei voi ostaa ruokaa, lämmitystä tai vaatteita” (minun vihjaamatta sanallakaan tällaiseen toiveeseen koko kymmenistä kommenteista koostuvan ketjun aikana), alkaa totisesti tuntua, että helvetti, mitä ajanhukkaa.

Tyypillinen ja toistuva piirre näissä keskusteluissa on vastapuolen ilmeinen tietämättömyys niin kommunismista kuin kapitalismista sekä historiallisina aatteina ja järjestelminä että nykyaikaan päivitettyinä versioinaan. Esimerkiksi autonomisesta marxilaisuudesta tai kommunismin kanssa flirttailevasta ”edistyksellisestä” digikapitalismista näillä kaikinpuolisesta valppaudestaan iloitsevilla kriitikoilla ei ole hajuakaan. Heidän käsityksensä kommunismista perustuu epämääräiseen mielikuvaan Gulagista, 1900-luvun reaalisosialismista, totalitaristisesta oikeaoppisuudesta ja karikatyyreiksi latistuneista iskulauseista. Kapitalismilla ei kuulemma ole mitään tekemistä kolmansiin maihin kohdistuvan taloudellisen riiston kanssa, eikä kolonialismikaan liity millään tavoin kapitalismille välttämättömään pääoman alkuperäiseen kasautumiseen. (Luulisi näin suurten henkisten yliviivausten, harppausten ja yleistä tietämättömyyttä proklamoivien julkilausumien jo rampauttavan joitain tärkeitä elimiä… mene ja tiedä.)

Tällainen tietämättömyyteen yhdistyvä itsevarmuus voi tuottaa semisti viihdyttävän näytelmän aiheeseen hiukankin perehtyneelle sivustakatsojalle; tunnustan itsekin pitäväni idioottimaisiin väitteisiin vastailemisesta silloin, kun olen kännissä. Selvinpäin homma muuttuu jossain määrin masokistiseksi, ja sätin itseäni siitä, etten malta lopettaa ajoissa. Känniviihteenä alkanut tinkaaminen kostautuu, kun nämä ”systeemikriitikot” toistelevat kolmatta kertaa väittämiä, joiden virheellisyys on samaa luokkaa kuin Flat Earth Finlandin perustavat premissit.

Tämä blogikirjoitus on tietenkin pelkkä purkaus. En aio käsitellä kohtaamiani vastaväitteitä ryhtymällä purkamaan niitä yksityiskohtaisesti. Tätä olen tehnyt jo aivan tarpeeksi, ja rakentavaa dialogia kaipaavia kommunismin kriitikkoja kehotan yksinkertaisesti lukemaan Terry Eagletonin pedagogisestikin ansiokkaan kirjasen Miksi Marx oli oikeassa.

Rehellisesti sanoitettuna sisimmät tuntoni voineekin kiteyttää näin: ”Miksette, perkele, viitsi perehtyä kritisoimaanne asiaan edes auttavasti?” Käytyjen keskustelujen perusteella alan kuitenkin vähitellen uskoa, etteivät nämä kommunismin kotisohvakriitikot yksinkertaisesti ymmärrä, mitä tällaiset lauseet tarkoittavat. Joka kerta, kun olen vinkannut aineistoa, johon tutustumalla keskustelun taso nousisi huomattavasti – vastapuolen päästessä edes jossain määrin kärryille siitä, mistä kommunismissa ja marxilaisessa ajattelussa noin pääpiirteissään on kyse –, on keskustelun jatkosta voinut päätellä, ettei vihjaukseeni ole suhtauduttu vakavasti. Miksi pitäisikään, kun kommunismi on jo nähty ja marxilaisten meemitkin ovat niin tylsiä (koska niitä ei perus kansan äiä ymmärrä)?

Parhaimmat kommunismiaiheiset keskustelut lienen käynyt paitsi lähipiirissäni kasvotusten, myös ”nationalistisiiven” kanssa Facebookissa ja Messengerissä. Vaikka väärinkäsitykset ja aiheeseen perehtymättömyys ovat riippana näissäkin keskusteluissa, on perusasetelma usein hieman toisenlainen. Esimerkiksi Sarastukseenkin kirjoittava Lauri Stark haastaa minua säännöllisesti, ja olemme vääntäneet kommunismista pienen kirjan verran. Dialogin yleissävy on usein ymmärtämään pyrkivä, vaikka kumpikaan meistä ei pelkää kärjistyksiä ja provokaatioita.

Kuten Anna Kontula toteaa blogissaan:

Jonkin aikaa sitten käynnistin keskustelun kommunismista, sillä oletuksella, että kyllähän kaikki ainakin pääpiirteissään tietävät, mitä kommunismi on. Olin väärässä. Viikkojen vääntämisen, väärinymmärrysten ja järkyttymisten jälkeen tunnustan erehtyneeni ja palaan siihen, mistä olisi pitänyt aloittaa: kommunismin määritelmään.

Kontulan blogitekstin soisin alkajaisiksi lukevan kaikkien niiden, joita kommunismin uskottava kritiikki noin yleensä kiinnostaa. Valitettavasti – kuten käymieni keskustelujen pohjalta voi päätellä – tällainen motiivi ei alun alkaenkaan ole useimpien kommunismiin ”kriittisesti” (lainausmerkit välttämättömät) suhtautuvien kommentoinnin taustalla. Etenkin tietyt oikeistokonservatiivit tuntuvat saavan virtaa paitsi tavattomasta itsevarmuudestaan, myös lukkoon lyödyistä marxilaisuuteen liittyvistä dogmeistaan, joiden taustasäteilynä on Oikean median kanavoima pseudokriittinen, aidon hankamäkeläinen suhteettomuudentaju.

Tämän kirjoituksen viesti on simppeli. En ala vääntää sitä rautalangasta, sillä en tahdo aliarvioida älykkyyttänne.