Olen hiljattain ja jälleen kerran käynyt läpi yhden tuloksettoman ja
turhauttavan kommunismiaiheisen Facebook-keskustelun. Kun vastapuolen kommentit
alkavat olla tyyliä ”sinä [siis] julkisesti toivot tilaa, jossa rahalla ei voi
ostaa ruokaa, lämmitystä tai vaatteita” (minun vihjaamatta sanallakaan
tällaiseen toiveeseen koko kymmenistä kommenteista koostuvan ketjun aikana),
alkaa totisesti tuntua, että helvetti, mitä ajanhukkaa.
Tyypillinen ja toistuva piirre näissä keskusteluissa on vastapuolen ilmeinen
tietämättömyys niin kommunismista kuin kapitalismista sekä historiallisina aatteina
ja järjestelminä että nykyaikaan päivitettyinä versioinaan. Esimerkiksi autonomisesta
marxilaisuudesta tai kommunismin kanssa flirttailevasta ”edistyksellisestä”
digikapitalismista näillä kaikinpuolisesta valppaudestaan iloitsevilla kriitikoilla
ei ole hajuakaan. Heidän käsityksensä kommunismista perustuu epämääräiseen mielikuvaan
Gulagista, 1900-luvun reaalisosialismista, totalitaristisesta oikeaoppisuudesta
ja karikatyyreiksi latistuneista iskulauseista. Kapitalismilla ei kuulemma ole
mitään tekemistä kolmansiin maihin kohdistuvan taloudellisen riiston kanssa,
eikä kolonialismikaan liity millään tavoin kapitalismille välttämättömään pääoman
alkuperäiseen kasautumiseen. (Luulisi näin suurten henkisten yliviivausten, harppausten
ja yleistä tietämättömyyttä proklamoivien julkilausumien jo rampauttavan joitain
tärkeitä elimiä… mene ja tiedä.)
Tällainen tietämättömyyteen yhdistyvä itsevarmuus voi tuottaa semisti viihdyttävän
näytelmän aiheeseen hiukankin perehtyneelle sivustakatsojalle; tunnustan
itsekin pitäväni idioottimaisiin väitteisiin vastailemisesta silloin, kun olen
kännissä. Selvinpäin homma muuttuu jossain määrin masokistiseksi, ja sätin
itseäni siitä, etten malta lopettaa ajoissa. Känniviihteenä alkanut tinkaaminen
kostautuu, kun nämä ”systeemikriitikot” toistelevat kolmatta kertaa väittämiä,
joiden virheellisyys on samaa luokkaa kuin Flat Earth Finlandin perustavat
premissit.
Tämä blogikirjoitus on tietenkin pelkkä purkaus. En aio käsitellä
kohtaamiani vastaväitteitä ryhtymällä purkamaan niitä yksityiskohtaisesti. Tätä
olen tehnyt jo aivan tarpeeksi, ja rakentavaa dialogia kaipaavia kommunismin
kriitikkoja kehotan yksinkertaisesti lukemaan Terry Eagletonin pedagogisestikin
ansiokkaan kirjasen Miksi Marx oli oikeassa.
Rehellisesti sanoitettuna sisimmät tuntoni voineekin kiteyttää näin: ”Miksette,
perkele, viitsi perehtyä kritisoimaanne asiaan edes auttavasti?” Käytyjen
keskustelujen perusteella alan kuitenkin vähitellen uskoa, etteivät nämä kommunismin
kotisohvakriitikot yksinkertaisesti ymmärrä, mitä tällaiset lauseet
tarkoittavat. Joka kerta, kun olen vinkannut aineistoa, johon tutustumalla
keskustelun taso nousisi huomattavasti – vastapuolen päästessä edes jossain
määrin kärryille siitä, mistä kommunismissa ja marxilaisessa ajattelussa noin
pääpiirteissään on kyse –, on keskustelun jatkosta voinut päätellä, ettei
vihjaukseeni ole suhtauduttu vakavasti. Miksi pitäisikään, kun kommunismi on jo
nähty ja marxilaisten meemitkin ovat niin tylsiä (koska niitä ei perus kansan äiä
ymmärrä)?
Parhaimmat kommunismiaiheiset keskustelut lienen käynyt paitsi
lähipiirissäni kasvotusten, myös ”nationalistisiiven” kanssa Facebookissa ja
Messengerissä. Vaikka väärinkäsitykset ja aiheeseen perehtymättömyys ovat
riippana näissäkin keskusteluissa, on perusasetelma usein hieman toisenlainen. Esimerkiksi
Sarastukseenkin kirjoittava Lauri Stark haastaa minua
säännöllisesti, ja olemme vääntäneet kommunismista pienen kirjan verran. Dialogin
yleissävy on usein ymmärtämään pyrkivä, vaikka kumpikaan meistä ei pelkää kärjistyksiä
ja provokaatioita.
Kuten Anna Kontula toteaa blogissaan:
Jonkin aikaa
sitten käynnistin keskustelun kommunismista, sillä oletuksella, että kyllähän
kaikki ainakin pääpiirteissään tietävät, mitä kommunismi on. Olin väärässä.
Viikkojen vääntämisen, väärinymmärrysten ja järkyttymisten jälkeen tunnustan
erehtyneeni ja palaan siihen, mistä olisi pitänyt aloittaa: kommunismin
määritelmään.
Kontulan blogitekstin soisin alkajaisiksi lukevan kaikkien niiden, joita kommunismin
uskottava kritiikki noin yleensä kiinnostaa. Valitettavasti – kuten käymieni keskustelujen
pohjalta voi päätellä – tällainen motiivi ei alun alkaenkaan ole useimpien
kommunismiin ”kriittisesti” (lainausmerkit välttämättömät) suhtautuvien kommentoinnin
taustalla. Etenkin tietyt oikeistokonservatiivit tuntuvat saavan virtaa paitsi
tavattomasta itsevarmuudestaan, myös lukkoon lyödyistä marxilaisuuteen liittyvistä
dogmeistaan, joiden taustasäteilynä on Oikean median kanavoima
pseudokriittinen, aidon hankamäkeläinen suhteettomuudentaju.
Tämän kirjoituksen viesti on simppeli. En ala vääntää sitä rautalangasta,
sillä en tahdo aliarvioida älykkyyttänne.
Kommunistien kanssa keskustelussa olen havainnut sellaisen mielenkiintoisen ilmiön, että he pystyvät retorisella akrobatiikallaan todistamaan minkä tahansa menneisyydessä tai nykymaailmassa esiintyvän systeemin olleen kapitalistinen. Mukaanlukien jokainen sosialistiseksi itseään väittävä/väittäneet systeemit, sekä hypoteettisesti tulevaisuudessa olevat systeemit jotka eivät vastaa täysin heidän omaa visiotaan. Mitenkä sitä pitäisi sitten argumentoida kun kommunismi, jota pitäisi kritisoida on tulevaisuudessa esiintyvä hypoteettinen kummitus, jonka olemassaolo ja olemassaolon vaatimukset rajoittuvat sitä ajattelevan henkilön käsityskykyyn.
VastaaPoistaEn ryhdy puhumaan muiden kommunistien puolesta, mutta huvittavaa on, että tämä kommenttisi, arvoisa Nimetön, suorastaan alleviivaa blogitekstini pointin.
PoistaOn yleensäkin heikkoa ja riskialtista lähteä argumentoimaan siltä pohjalta, että vedotaan vastapuolen oletettuun viiteryhmään, mutta tämä lienee syytä tulkita kontekstin mukaan suopeasti etupäässä irralliseksi huomioksi. En osaa kommentoida siihen muuten kuin huomauttamalla, että kommunismiin ei ideologiankaan tasolla kuulu ajatus minkä tahansa historiallisen systeemin todistamisesta kapitalistiseksi. Tämä tulee kyllä esiin jo Marxin ja Engelsin Kommunistisessa manifestissa, jossa kapitalismin ja sitä edeltävien systeemien välille tehdään selvä ero.
Kommentin jälkiosan kysymystä siitä, kuinka kommunismin kaltaiseen ”hypoteettiseen kummitukseen” sitten tulisi suhtautua, pidän paremmin suunnattuna, vaikkakin harhaanjohtavana sikäli, ettei mikään pakota suhtautumaan kommunismiin pelkkänä kummitusmaisena hypoteesina tai oksymoronina, kun huomioidaan paitsi historia, myös kommunismin teoreettinen olemus: kommunismi on se, mikä kykenee nimeämään kapitalismin ongelman/ongelmana.
Utopiana kommunismi tarjoaa yleisesti ajatellen vaihtoehdon ja kritiikin horisontin. Kommunismi ei kuitenkaan rajaudu vain tähän. Anna Kontulan blogiteksti, johon kirjoituksessani viittaan, osoittaa, kuinka kommunismia on aina ollut ja kuinka mahdotonta olisi yleensä tulla toimeen ilman jonkinlaista kommunismia. Tässä mielessä kommunismin luonnehtiminen ”hypoteettisena kummituksena” on aiheetonta yksinkertaistamista ja suoranainen väärinkäsitys.