16.2.2019

Mainospuheita


En kirjoita kirjoja, sairastan ne.

Väite on laskelmoitu ja osa tietoista pyrkimystä luoda kultti.

Nykyään kirjailijat toisinaan mainostavat itseään teostensa lieveteksteissä mainitsemalla tuotantonsa ohella jonkin satunnaisen yksityiskohdan, tykkäämisen kohteen, objektin, elämänpiiristään.

Tämä on osa modernia ideologiaa, ”inhimillistämisen” strategiaa. Kirjailija ehkä haluaa kertoa lukijalle olevansa ”ihminen siinä missä sinäkin”, tuoda julkiseen kuvaansa ailahduksen lämpöä ja (mikäli on valtakunnallisesti tunnustettu) häivyttää luokkaeroa, kätkeä kuulumisensa eliittiin.

Ehkä kirjailija myös tahtoo näin tulla uskottavaksi, ajateltavan itsestään kuten henkilöhahmoistaan.

Pidän itse henkilöhahmon uskottavuutta vähämerkityksisenä. Ei henkilöhahmo minulle ole muuta kuin tekosyy patologialle, fiktio jolla korottaa oire. Henkilöhahmo on tapahtuman tiivistymä ja läpikulku, satunnainen tahra, vain hiukan liha ja veri -ihmistä uskottavampi.

Joskus kirjojeni julkaisutilaisuudessa olen viihdyttänyt yleisöäni väittämällä, että vihaan kirjoittamista. Tämäkin on laskelmoitua, osaksi kyllä varsin totta. Sanon myös, etten suosittele kirjojani kenellekään. Niillä ei ole ajateltua kohderyhmää. Lehtikritiikitkin todentavat asian: kirjani hämmentävät ja tympäisevät, luovat ympärilleen tyhjiön.

Lausun nyt joitakin totuuksia. Kohderyhmät on keksitty koston kohteena olemista varten. Kirjailijan viha ja itserakkaus ovat loputtomia. Hän suostuu suitsimaan niitä vain siksi, että tahtoo valtaa. Halu päästä varteenotettavaksi osanottajaksi vallasta käytävään kamppailuun saa kirjailijan myymään sielunsa hyville tyypeille, tulemaan heidän palvelijakseen ja yhdeksi heistä.

Olisi kuitenkin muistettava, ettei valta välitä kirjailijasta muuna kuin hyödyllisenä idioottina, jolle se joutessaan lahjoittaa ”aikalaiskriitikon” tittelin, kunhan kirjailijan romaaniviihde sisältää riittävän eksoottiset uhrit ja muistuttaa lukijalle toistuvasti olevansa valon puolella pimeyttä vastaan.

Näin ei saisi olla, mutta näin on, koska kulttuuriväki kaipaa rahaa ja haluaa tulla rakastetuksi eettisen kuluttajaprofiilinsa vuoksi siinä missä kuka tahansa mielipideautomaatti, joka kosiskelee keskiluokkaa arvomaailmallaan samalla kun tahtoo sen närkästyvän nokkelasta kapinallisuudestaan.

Haluaisin laatia oman lievetekstin. Kertoisin, etten oikeastaan ole ihminen vaan kone. Tai etten ole olemassa, kuten kirjanikaan eivät ole…

Tämä kirjoitus on osa maaliskuussa ilmestyvän uuden romaanini mainoskampanjaa. Lähestykää tätä juttua uskonnollisesti. Henkilööni näet toivon suhtauduttavan kuten suhtaudutaan jo vallastaan suistuvan mutta edelleen pelottavan voimakkaan mysteerikultin ylipappiin. (Mysteerin uhatessa jo paljastua siksi, mitä kaikki ovat sen tienneet aina olevankin.)

Lacan sanoi: ”Puhun aina totta.” Kaikki puhuvat.

Julkkareissa nähdään.



5 kommenttia:

  1. Olen jo pitkään vakuuttunut siitä, että edustat minulle psykologista antiteesiä. Olemme molemmat ahdistuneita neurootikkoja (älä väitä, ettet ole. Ei kukaan ei-neurootikko tällaisia tekstejä suolla), mutta siinä missä sinulle juuri tuossa sairaudessa ja haavassa on totuus, niin minä olen viimeiseen asti sentimentaalinen taivaarannnanmaalari, ruusunpunaisten lasien lävitse maailmaa kaseleva romantikko ja haihattelija. Oletko nemesikseni?

    Sinulle maailma on tyhjä ja Jumala on kertakaikkisesti poissa. On vain ja siis vain pimeää. Sinulle on kyllä olemassa risti. Mutta missä vitussa on ylösnousemus, missä on hyvät uutiset? Te ristin teologit otatte minua aivoon, miksi haluatte vidä minulta kauneuden? Kieltäydyn viimeiseen hengenvetooni uskomasta, että Jumala on meidät täysin hylännyt. Niin kauan kuin on olemassa yksikin Raamattu ja kaksikin kristittyä, on toivoa. Ja vaikka yrität selittää sen kaiken harhaopiksi ja haihatteluksi, uskon että me voimme sisällämme kokea jotain jumalallista aina tuon tuosta. Vain häivähdyksen verran, pienen pienen välähdyksen ja kaiun verran. Sen kaiken, mitä hetkellisesti voin lukea tarinoissa, kuulla musiikissa ja nähdä ihmisissä. Vai viedäänkö häivähdyskin pois, jätätkö minut pimeään?

    Olemmeko jo girardilaisen vastakkainasettelun ytimessä, jossa näen sinut viemässä minulta (kuvitellun) nautinnon ja siksi niin kovasti väitän täälläkin vastaan. Sinuthan on pakko osoittaa väärässä olevaksi, tai ei fantasioillani ole juuri perustaa. Raamattu on sana, mutta mitä sillä sanalla tekee jos ei tunne sitä eläväksi?

    Perkeleen kommarit ja ristin teologit. Aina latistamassa maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Sinuthan on pakko osoittaa väärässä olevaksi, tai ei fantasioillani ole juuri perustaa.”

      Kuten tiedät, en ole viemässä sinulta mitään – kirjoitathan tässä jo itsekin dialektisesti. En tiedä, olenko ”psykologinen antiteesisi”, tuskinpa sentään. Arvaatko miksi? Koska olet sitä jo itse, kuten minäkin.

      Samoin on tunnustautumisesi romantikoksi liian läpinäkyvästi itsetietoista ja vastaan asettuvaa. Älä ymmärrä väärin, en syytä sinua teeskentelijäksi. Vaikutat intohimoiselta tyypiltä, jollainen olen itsekin. ”Ahdistunut neurootikko”, kenties. Mutta olenpa myös hysteerikko, jonka on pakko suistaa jalustalta jokainen mestari, kysyä aina vain uudestaan, miksi olen sitä, mitä sanot minun olevan.

      Poista
    2. Heh, en odottanutkaan sinulta vähäisempää kommenttia. Ilmaisin itseäni tahallisen provosoivasti ja kärjistetysti. Myös minä olen hysteerikko ja se näkynee ilmaisussa ajoittain.

      Nautinnon vieminen on tietysti liioittelua. Yritin vain ilmaista sitä, että koen sinun kyseenalaistavan syvimmän tapani hahmottaa koko maailma. Ei siis päiväpoliittisia mielipiteitä tai lopulta edes kysymystä vaikka nationalismista, vaan kokonaan sen miten asennoidun elämään, Jumalaan. Siksi tahdon väittää vastaan koko tahdollani. Tämä on hedelmällistä, sillä se pakottaa ajattelemaan vahvemmin. Sinä olet jo muuttanut ajatuksiani joiltain osin. Palaan lukemaan tekstejäsi kerta toisensa jälkeen, sillä häiritset olemassaoloani. Näin sen pitääkin mennä.

      Poista
    3. Olit parhaita kommentoijiani jo Valehtelijan päiväkirjassa.

      Poista
  2. En voi luvata, että luen kirjasi. Mutta jos asenteesi on samankaltainen kuin sellaisilla "ihmiskunnan vihollisilla" kuin Michel Houellebecq tai Emil Cioran, voisi tiedossa olla kiinnostavaa tykitystä. Eivät he suosikkejani ole, olen liian romanttinen haaveilija ja optimisti. Mutta tuiki tarpeellista luettavaa heidänlaisensa ainakin joskus ovat.

    VastaaPoista

Arvostan kommentteja. Toivon niiltä asiallisuutta ja mahdollisuuksien mukaan aiheessa pysymistä. Nimetön kommentointi on toistaiseksi mahdollista.