Vaalitulos ja sen laajempi konteksti

Tasapaksu vaalitulos ja perussuomalaisten kannatus kanavoivat tyytymättömyyttä järjestelmään, joka yhä vähenevässä määrin kykenee vastaamaan tuottamiinsa ilmiöihin. Perussuomalaiset ja vasemmistoliberaalit eivät muodosta autenttista vastakkainasettelua: ne ovat saman todellisuuden kaksi eri puolta. Ensin mainittu on liberaalien viesti takaisin suunnattuna ja käänteisenä: sitä saa mitä tilaa, ja juuri vasemmiston yhteiskunnallisen vision ja vastavoiman katoaminen kutsuu paikalle uuden oikeiston traditionalisteineen ja nationalisteineen.

Siksi perussuomalaisiin tulisi suhtautua vakavasti, eikä seurata liberaaleja, joiden ylimielinen hymähtely ja hysteria vain vahvistavat reaalipoliittista polarisaatiota samalla, kun häivyttävät aidon poliittisen vastakkainasettelun. Uuden oikeiston synty kertoo ongelmasta koko nykyisessä demokraattiseksi kutsutussa järjestelmässä. Uusi oikeisto ei itse ole tuo ongelma, sillä se on vain yksi muutosvaatimusta jäsentävä tapa pyrkiä vastaamaan siihen.

Maailmalla leviävä kansallismielinen rintama on saamassa hyvin visioituja, johdonmukaisia ja tehokkaita muotoja (esimerkkinä mainittakoon vaikkapa itäisen Euroopan ilmeisen hyvin organisoitu Intermarium-projekti), joilla lisäksi on huomattavaa kansainvälistä ulottuvuutta.

Liberalismi (nykyinen niin sanottu vihervasemmistolaisuus) ja uusi oikeistolaisuus asetetaan reaalipolitiikassa vastakkain, mutta todellisuudessa ne kuuluvat samaan ilmiökenttään jälkimmäisen ollessa edellisen vastareaktio. Todellinen vastakkainasettelu on toisaalla, ja sen voi kiteyttää näin:

KOMMUNISMI ≠ KAIKKI MUU PASKA

Kommunisteille nauretaan tietysti nykyään siinä kuin kansallismielisillekin, paitsi ettei heihin suhtauduta hysteerisesti, vaan hiukan ajastaan jääneinä eksentrikkoina. Kummatkin ovat joka tapauksessa monella tapaa liberaalien epäsuosiossa. Toisaalta molemmat suhtautuvat vallitsevaan järjestelmään kriittisesti ja haluavat radikaalimpia uudistuksia kuin status quo mahdollistaa. Molemmilla on varsin kriittinen suhde esimerkiksi EU-politiikkaan, kapitalismiin ja liberaalien avoimien rajojen utopioihin. Kuuma kysymys kuuluu, onko näiden kahden välillä mahdollisuutta lyhyen tähtäimen strategisen yhteisymmärryksen saavuttamiseen. Tämä edellyttäisi täysin uudenlaista poliittista ajattelua, jossa molemmat joutuisivat uhraamaan puhdasoppisuutensa.