Ajattelusta ja itsestäänselvyydestä

Ajattelu on anarkistista. Se ei koskaan palvele vallitsevia valtasuhteita, yhteisöjä, ideologiaa tai identiteettejä – ei silloinkaan, kun sen johtopäätökset näyttävät kulkevan hetken aikaa samansuuntaisesti jonkin yleisesti tunnustetun vallan kanssa. Heti, kun ajattelu kohdistuu yleisesti tunnustettuun, se kieltää sen. Ajattelun outo voima on sen kyvyssä kieltää mikä tahansa.
 
Ajattelu on kollektiivista. Yksilö ei ajattele, kollektiivi ajattelee yksilössä; ei ole olemassa ”omia” ajatuksia, vaan ajatus on aina toisen ajatus. Siksi ajattelussa on läsnä vieraus ja epämukavuus. Ajattelija ei itse päätä, minne ajattelu hänet vie.
 
Ajattelu on halun työtä. Työnä se on annetun kieltämistä, haluna se on totuuden halua. Totuutena ajattelu häiritsee tiedettyä, pysyvää, varmaa ja itsestään selvää. Ajattelun vastakohta ei ole dogmatiikka tai julistus, vaan varmuus ja itsestäänselvyys. Dogmatiikka ja julistus ovat jähmettynyttä tai hetkellisesti pysäytettyä ajattelua, varmuus ja itsestäänselvyys ajatteluun kohdistuva kielto.
 
Ajattelulle ei voi asettaa mitään tehtävää, ajattelu asettaa aina tehtävänsä itse, omassa tilassaan (joka on halun ja vapauden tilaa). Se ei tähtää mihinkään taattuun, vaan avaa epämääräisen vapauden ajan ja avaruuden, joka kykenee muuttamaan olemisen ja haluamisen tapoja. Siksi ajatteleminen on aina poliittista, vaikkei ole olemassa mitään erillistä ajattelun politiikkaa.
 
Itsestäänselvyyden eli annetun voi tunnistaa muun muassa siitä, ettei sitä voi sen enempää uskottavasti kiistää kuin perustellakaan. Itsestäänselvyys on läpinäkymätön. Jokainen yritys perustella itsestäänselvyys vaikuttaa aina jo edellyttävän sen, mikä vasta piti perustella. Siksi itsestäänselvyys on lopulta helppo saattaa kyseenalaiseksi, vaikkei helppous viittaakaan kyseenalaistamisen uskottavuuteen (sillä uskottavuus rakentuu sosiaalisesti, kuten annettuuskin; tämän vuoksi uskottavuus on aina itsestäänselvyyden puolella).
 
Itsestäänselvyys on eräänlainen ajattelun tapahtumista estävä aivosumu. Jos todellisuuden (tai ”kirjoituksen”) tulkitsemisen lähtökohtana on tulkittavan absoluuttinen auktoriteetti (kuten esimerkiksi fundamentalisteilla ”Jumalan sana”), tulkintaan ei voi sisältyä mitään ajattelua, vaan se on pelkkää annetun vastaanottamista.
 
Ajateltava on kiellettävä annettuna. Kristitty voi ajatella Jumalaa vain kyseenalaistaessaan tämän olemisen, uskova ajattelee uskoa vain epäillessään. Siksi ateismi on uskon autenttinen muoto, ja oppilas osoittaa itsenäisyytensä kieltäessään mestarinsa. Kristinuskon historiassa ajattelun kriittinen uusintamisprosessi ilmenee Jumalan hahmossa tapahtuvassa muutoksessa Vanhasta testamentista Uuteen testamenttiin: mustasukkainen heimojumala saa yhä symbolisempia ja abstraktimpia piirteitä, jotka huipentuvat niin kutsutussa negatiivisessa teologiassa.
 
Ajattelua ei tule sekoittaa järkeilyyn. Jälkimmäisessä on kyse annetun piirissä tapahtuvasta loogisesta ja käsitteellisestä sovittelutyöstä, joka, olipa kuinka sofistikoitunutta tahansa, ei tosiasiassa lävistä annettuuden rajoja, vaan enemmän tai vähemmän pyrkii luomaan ja rakentamaan annetun ehdoilla toimivan systeemin. Järkeily pyrkii usein esiintymään ajatteluna kätkeäkseen epäkriittisyytensä ja konformisminsa. Monet filosofiset, teologiset ja yhteiskuntatieteelliset hankkeet vaativat itselleen ajattelun auraa, koska ne puhuvat vallan ja hallinnan näkökulmasta. Ajattelun toiseus muuttuu yhden ja saman jatkumoksi, järkeilyn tuttuudeksi. Anarkia vesittyy veljeilyksi vallan kanssa. Termin haltuunoton väkivalta huolehtii siitä, että järkeily säilyttää kriittisen ajattelun fantasiansa.
 
Yllä kirjoitettu ei pyri esittämään minkäänlaista ajattelun kaavaa, vaan hahmottelee ajattelun väljää luonnetta ja ”metodologiaa” yleisten ennakkoehtojen tasolla. Voi kysyä, onko olemassa ajattelua, joka tukee jotain kuviteltavissa olevaa hanketta. Epäilemättä on olemassa hankkeita, jotka voivat tukea ”ajattelun asiaa” luomalla olosuhteita, joissa ajattelun tapahtuminen mahdollistuu. Ajattelun liike on totuuden liikettä. Siksi ajattelulla ei ole lähetystyötä tai opetuslapsia.