Millä tavoin jatkaa elämää vuonna 2022?

Joulunpyhät jäivät taakse, uusi vuosi lähestyy. Parasta mitä juuri nyt keksin, on koettaa laatia jälleen yksi asiaankuuluvan epätyydyttävä selonteko kuluneesta vuodesta.
 
Vuoden 2020 aikana tulinkin laajalti kontemploineeksi kaikkien tunnustettujen mittareiden ja matriisien valossa surkean epäonnistunutta ”kirjailijanuraani”. Kypsyi päätös ja sen myötä asenne, etten enää jää tuolta alueelta mitään menestystä odottelemaan. Vaikken koskaan ole kirjoittanut menestymisen vuoksi, olen varmaan kuitenkin joskus salaa jotain sen kaltaista toivonut ja ehkä odottanutkin, ikään kuin lahjakkuuden ja työn ”ansaittuna” seurauksena.
 
Muutos ei sinänsä ole radikaali, mutta vapauttaa kyllä henkisiä voimavaroja astuessaan tietoisen päätöksenteon piiriin eräänlaisena ohjelmallisena välinpitämättömyytenä, pyrkimyksenä turvata kirjoittamisen työn mieli jonkinlaisen vetäytymisen ja pakenemisen keinoin. Silloin ei tarvitse tuhlata arvokasta vihaansakaan taiteellisen establishmentin halukoneeseen; leikkikööt porvarit keskenään, kuten kommunisti sanoo, kun häneltä kysytään, ”mikset lähde ehdolle eduskuntavaaleihin”.
 
Kaikille samanhenkisille lukijoilleni ja miksei muillekin suosittelen, neuvonantajan tai moraalisen auktoriteetin asemaa kaihtaen, elämän jatkamista kaikenlaisia globaalin pääoman lisäarvontuotantoa vastustavia arjen käytäntöjä vaalien. Mitä ne nyt kullakin sitten ovat. Valvokaa myöhään, varastakaa työnantajanne aikaa, vältelkää palkkatyötä, keskittykää omiin luoviin projekteihinne, juokaa iloonne, harrastakaa kaikenlaisia kohtuuttomuuksia, puhukaa politiikkaa ajasta ja paikasta piittaamatta, kieltäytykää säännönmukaisesti kaikenlaisesta ”omaksi parhaaksenne” uskotellusta kontrollista, älkää aliarvioiko ketään, ihmetelkää, harhailkaa ja haahuilkaa. Olkoon tämä uudenvuodenlupauksenne, jos sellaisia harrastelette.
 
Älkää uskoko realisteihin ja tolkun sentristeihin, jotka haluavat vain hallita mielikuvitustanne ja ajattelutapaanne esittämällä typerät mielihalunsa itseään laajempana välttämättömyyksien ja mahdollisuuksien kenttänä. Heidän hyvää tarkoittava, sääntöjä ja hierarkioita rakastava mielikuvituksettomuutensa on myrkkyä meidän luovuudellemme. Realistien ja tolkun sentristien keskuudessa on hyvä esiintyä provosoivasti ja pahennusta herättävästi; tämä rakentaa suojaa luovuudelle, joka kaikesta huolimatta on hauras ja varjelemisen arvoinen asia.
 
Vaalikaa mikroyhteisöllisyyttä, jossa yllä mainitut hyveet viihtyvät ja leviävät.
 
Oman lapsuuteni ja nuoruuteni vietin realistien ja fundamentalistien keskellä. Tämä johti laajalti tiedostamattomaan tapaan omaksua pikkuporvarillinen mielenmaisema sille piirteellisine elämänkäsikirjoituksineen. Vielä 2010-luvun alussa pidin kristillissävytteistä, heteronormatiivista ydinperhearkea moraalisesti ylivertaisena elämänmuotona. Tässä elämänmuodossa harjoitetaan tunnollista ja ahkeraa palkkatyötä, suositaan kohtuutta, elämänhallintaa ja yleistä säntillisyyttä.
 
Eikä siinä mitään (kukin tavallaan), mutta valitettavasti, kuten Anna Kontula Pikkuporvarit-kirjassaan toteaa, tämän mielenmaiseman omaksunut harvoin tyytyy pitämään elämäntapaansa ”yhtenä muiden joukossa” (paitsi latteuksia höpistessään). Pikkuporvaria määrittelee tyypillisesti vilpitön usko oman elämäntavan laajalle levinneeseen kelpoisuuteen. Epäilyttäviä ovat työttömyys, humalassa esiintyminen julkisilla paikoilla, halvalla vuokralla asuminen, myöhään valvominen, hampaiden peseminen julkisissa vessoissa. Kunnollisuutta henkivät valkoiset sohvat, Vallilan verhot, eduskuntavaaleissa äänestäminen, politiikasta ja uskonnosta keskustelemisen vältteleminen, ”ulkonäköön ja terveyteen investoiminen” (niin, ettei panostuksen määrä näy ulospäin, vaan jälki on luonnollista ja hengittävää).
 
Kukin siis harrastakoon mitä haluaa. Jos säntillisyys ja Vallilan verhot on se oma juttu, niin siitä vaan. Älköön kukaan elämänhallintaa rakastava kuitenkaan sortuko moralismiin holtittoman lähimmäisensä edessä, sillä niin kadottaa paljon arvokasta. Tässä meillä on vielä paljon (myyrän)työtä tehtävänä.
 
”Kuluneen vuoden selonteon” kanssa näillä hyvässä hengessä ja pyytämättä annetuilla ”suosituksilla” ei näytä olevan paljoakaan tekemistä. Voi kuitenkin sanoa niiden omalla tavallaan kiteyttävän sen, mitä minun mielenmaisemani ja vaatimattomat käytännön pyrkimykseni tavoitelleet kohta ohi olevana vuonna 2021. Moraaliseksi ohjeistukseksi näistä ”suosituksista” ei (luojan kiitos) ole, vaikka moraaliin ne tietysti aivan olennaisella tavalla liittyvät, sillä kysymyshän on ihmisyyden perusulottuvuudesta, vapaudesta.