Vuosi 2024

 
Jos mietin viime vuoden päällimmäistä teemaa, sitä mikä jollain tapaa tiivistää koko vuoden ”yleiskokemuksen” ja tuntuu oikeutetulta tavalta otsikoida tuo vuosi, yksi sana riittää: ystävyys. Toinen sana voisi olla hoiva tai hoivaaminen.
 
Ihmeellisten sattumien kautta olen saanut laajan ystäväpiirin, sellaisen jollaisia ei tiedä olevan olemassakaan, ennen kuin vuosien kuluessa havahtuu elävänsä sellaisen keskellä. Ystäväpiirin sijaan voi hyvin puhua yhteisöstä ja jopa valitusta perheestä, sillä vähitellen olemme melkein kaikki muuttaneet saman kaupungin sisässä samaan lähiöön niin, että asuntomme ovat pienen kävelymatkan päässä toisistaan. Kyläilemisen sijaan hengailemme. Jos jotakuta ei näe pariin viikkoon, se on jo ikuisuus.
 
Tämä omintakeinen yhteisö alkoi kehittyä jo 2010-luvun puolivälissä, vaikkei kellään silloin ollut hajuakaan, mihin asiat johtaisivat. Ahtaiden hellarivuosien jälkeen halusimme, me muutamat karanneet luopiot, vain bilettää ja juhlia elämää, vaikka itse kärsinkin masennuksesta ja arkisin kuljin ympäriinsä kuin haamu.
 
Kaveripiiri laajeni sattumien ja kohtaamisten kautta. Jossain vaiheessa alettiin puhua enemmän siitä, millaista olisi jos porukka asuisi samassa kaupunginosassa. Muuttoliike alkoi, ystävyydetkin syvenivät. Uusia ihmisiä ilmaantui. Osa heistä oli aluksi vain satunnaisia baarituttuja tai kaverin kavereita, mutta tuossa vaiheessa pienessä porukassamme oli jo jotain outoa imua. Yhdessä vietetty aika teki ystäviä. Perustin bändin, jälleen uusia ihmissuhteita. Soittokaverit ujuivat mukaan laajempaan porukkaan. Samalla kaikki tapahtui oikeastaan huomaamatta.
 
Viime vuonna ymmärsin selvemmin kuin kertaakaan sitä ennen, etten ole yksin sen tunteen kanssa, että ympärilläni on ihmisiä, joista en ole valmis päästämään koskaan irti – että tämä on jonkinlainen perhe, jonka kanssa haluan vanheta yhdessä, ei vain läjä tilapäisiä ihmissuhteita, jotka voi jättää paremman palkan ja uuden työpaikan vuoksi ja niin edelleen.
 
Mikä meitä yhdistää? Ei aate, ei uskonto, ei poliittinen ideologia. Tämä porukka on alun perin syntynyt bilettämisen ympärille, ja juhlimisen merkeissä suurin osa meistä yhä näkeekin toisiaan useimpina viikonloppuina. Bilettäminen on tietenkin pinnallista ja tuhlailevaa, se ei ole syvämietteinen ja vakava aate tai ideologia. Ideologia voi yhdistää ihmisiä syvällisellä tavalla – entisenä helluntailaisena tiedän tämän aivan kokemusperäisesti – mutta yhtä helposti se myös erottaa ystävät toisistaan juuri sikäli kuin tulee ideologisia erimielisyyksiä.
 
Bilekaveruus kehittyy vähitellen, pelkän yhdessä vietetyn ajan myötä. Yhtäkkiä huomaa, että tämä on ollut enemmän kuin kaveruutta jo vuosikausia. Sama pätee oikeastaan bänditouhuihinkin. Alan soittaa tuntemattomien tyyppien kanssa, seuraavaksi huomaan olevani jälleen yhdenlaisessa perheessä, ja miten nopeasti kaikki tapahtuikaan.
 
Vuosi 2024 oli havahtumista siihen, että ihmisen kuuluu hoivata toista, eikä juuri mikään ole hoivaa tärkeämpää. Minua on aina hämmentänyt se, kuinka itsestään selvänä asiana suhtaudumme ystävyyssuhteiden vaihdettavuuteen ja pinnallisuuteen. Jos saa parempipalkkaisen työn muualta, kukaan ei paheksu valmiuttamme jättää ystävät ja vaihtaa paikkakuntaa, vaan päinvastoin teeskentelemme, että ihmissuhteet säilyvät ennallaan, vaikka kaikki oikeasti muuttuu. Olen myös aina miettinyt, olenko tässä suhteessa yksinomaan outo ja naiivi, miksen vain tajua ”realiteetteja”.
 
Toisaalta olen oman valintani tehnyt. Taiteilijanahan minun olisi ”kannattanut” muuttaa Helsinkiin verkostoitumisen ja uran edistämisen vuoksi, pääkaupungissahan kaikki relevantti tapahtuu, kun on kyse näin pienestä valtakunnasta. Täällä periferiassa menestymisen mahdollisuudet jäävät aika olemattomiksi, taidemaailmassakin kaikki on kiinni suhteista. En kuitenkaan ole koskaan edes harkinnut tällaista siirtoa, ja syy on aina sama: täällä ovat ne ihmiset, joiden kanssa haluan olla, eikä edes taide ole ystäviä tärkeämpää. Oikeastaan taide, mitä siihen tulee, on elämän sivutuote, joka kukoistaa parhaiten silloin, kun sille ei liiaksi omistaudu. Aivan kuten onnellisuuskin.