Ajatuksia Linkolasta 1

Kalastaja Pentti Linkola sanoo ajattelevansa hellittämättä. Siksi se, joka vähänkään on ajattelun suuntaan kallellaan, ennemmin tai myöhemmin kolhii herkän intellektinsä kalastajan jäähyhmäiseen lapionterään. Mutta Linkola ei ole vain ajattelija, hän on tekijä, ja teoista versoo käytännön filosofiaa, hellittämättä tehdyn ajatusta.

Moni lapiosta saanut yllättää itsensä Linkolan tekstien äärellä jonkinlaisen voimattoman palvonnan kourista. Kalastajan tapaaminen kasvotusten ei useinkaan asiaa muuta. Erno Paasilinna ja Eero Alén ovat kumpainenkin laatineet Linkolasta evankeliuminsa.

Tavallisella yliopistopuheella ei Linkolasta ole mitään oleellista lausuttavaa, kuten ei juuri mistään nekrofilian intressipiiriin kuulumattomasta. Akatemia pääsee lähimmäksi Linkolaa silloin, kun se päättää hylätä tietämisen halunsa ja lakata olemasta akateeminen.

Linkolan ihanneyhteiskunta epäilemättä hirvittää ankaruudellaan. Kaikenlaista epäilyttävää siinä onkin, ennen muuta kuluttajaystävällisyyden täydellinen puuttuminen. Mutta se ei voi olla viehättämättäkään. Utopia se ei tarkalleen ottaen ole. Sen mahdottomuus on utopialle vierasta lajia, kysymys on enemmän vallankumouksen mahdottomuudesta. Linkolan maailma nimittäin on kyllä mahdoton, mutta vain ennen tapahtumistaan.

Hulluus ja järkevyys ovat tässä yhden ja saman asian kaksi yhteensovittamatonta puolta. Ne toteutuvat vain ajallisena jatkumona, perätysten. Modernin maailman kuluttaja-ihmiselle Linkolan yhteiskuntanäky onkin siis totista hullutusta. Se vaatii häntä räjäyttämään psyykensä helvetin tuuttiin eli organisoimaan uudelleen koko yksityisen nautinnon ja kärsimyksen talouden. Kukaan järkevä ei pyri sellaiseen.

Nykyaikainenkin biopolitiikka toki valvoo ja vaatii luopumaan milloin mistäkin liiallisesta. Viikoittain voi päivälehdistä lukea, kuinka jokin ennen suhteellisen vaarattomaksi luultu nautinnon muoto onkin uusissa tutkimuksissa osoittautunut tappavaksi, perään luetellaan turvallisen nautinnon mahdollistavat vuosittain pienenevät sallitut annosmäärät. Pinnalta katsoen lukemattomat edellytetyt pidättäytymisen muodot ja asiantuntijalausumin vahvistetut moninaiset vaatimukset riskien tiedostamisesta ja välttämisestä ovat siis meilläkin olemassa ikään kuin jonkin perimmäisemmän nautinnon turvaamiseksi. Sekä nykyinen globaali ja kapitalistinen maailma ideologioineen että linkolalainen väkivalloin tapahtuva riisuutuminen ja pysähdys nimeävät huolenaiheensa biopoliittisesti. Elämää on varjeltava, ne sanovat.

Tämä on, kuten sanoin, pinnallinen vaikutelma. Eihän Linkolan vaatiman radikaalin pidättäytymisen ja pysähtymisen kääntöpuolena vaanikaan nykyaikainen valitsemisen vapaudella pommittava ja salakavala, yhä pienenevään ja turvallisempaan nautintoon pakottaminen. Linkola etsii vanhanmallista sortavaa Isää. Siksi hän esittää vapautta jolla on kehys.

Linkola tietää, ettei vapautta sellaisenaan ole. Nykyaikaisen kuluttaja-ihmisen vapauden, kuluttajanvapauden, hän tajuaa siksi mitä se onkin: klaustrofobiseksi dieetiksi joka ihmistä paisuttaessaan imaisee maapallon olemattomiin. Dieetissä kiteytyy yksi laaja-alaisimmista ja tärkeimmistä nautinnolle alistumisen muodoista. Sitä ei sovelleta vain ihmiseen vaan yhtä lailla ruokaan ja tavaraankin, joihin se ihmisestä nautinnon paineessa ulkoistuu. Sellaisia ei Linkola ehdottele.

(Teksti on lyhennetty ja koostettu blogimuotoon sopivaksi julkaisemattomasta Linkolan yhteiskuntamallia käsittelevästä esseestä ”Ajattelen taas Linkolaa”.)