Alkusanat

Tervetuloa seuraamaan Kuolleen kirjaimen apostolia. Johdannoksi blogiin esitän muutamia harppauksenomaisia ja pakostakin arvoitukselliseksi jääviä lausumia. Ne ilmaisevat tylsää ja kattavaa esipuhetta paremmin  ja runollisemmin sen aatteellisen lähtökohdan, josta kirjoitan. Suosittelen lukemaan ne ajatuksella, kiireettömästi.

Blogin mottositaatissa sanotaan:

”Valtio antaa avokätisesti suuria varoja kulttuurille, jotta se hyväksyisi orjuutensa; tällä tavoin kulttuurin aikaansaannokset taipuvat haluttuun suuntaan, vallasta käytävää kamppailua seuraten, ja näin saadaan hyödyllisiä palvelijoita.”

Jacques Lacan puhuu ”hyvien palveluksessa olemisesta”.

Keitä ovat ”hyvät”, joita meitä houkutellaan palvelemaan?

Kenen halusta on kysymys silloin, kun puhumme ”kulttuurin aikaansaannosten taipumisesta haluttuun suuntaan”?

Kuka nauttii silloin, kun sopeutuminen esitetään välttämättömyytenä?

Luullaan tällaisten kysymysten olevan helppoja keksiä, koska niiden lausuminen usein edeltää niiden keksimistä. Paljon muutakin luullaan ja luulotellaan. Näistä luulemisista puhuu Kuolleen kirjaimen apostoli.

Vielä pari sanaa normaaliudesta ja yhteiskunnasta. Tiivistän ne aforistisiksi, jotta syntyisi tulkitsemisen haaste ja pakko.

Normaalius on laajalle levinnyt ääriliike, jonka oireet ovat lakanneet puhuttelemasta.

Yhteiskunta on mahdottoman ruumis, uni jossa naapuri uneksutaan. Kehotus rakastaa lähimmäistä on käskyistä radikaaleimpia ja kauhistuttavimpia. Juuri nämä ulottuvuudet normaalien yhteiskunta pyrkii siitä ensimmäisenä kadottamaan.

Näin!

Kuolleen kirjaimen apostoli puhuu periferiasta, reuna-alueelta. Sen puhetapaa voi kuvailla ideologiakriittiseksi. Taustalla on ajatus totuuden suhteettomuudesta: siitä, ettei totuus koskaan hallitse ilmenemisensä kontekstia. Mikään ei koskaan ole ”totuuden valtaamaa”, sillä totuus ei valtaa mitään. Suhteessa valtaan totuus on vieras, kiistetty, ulkopuolinen. Ennen muuta se on sietämätön.