Vallanpitäjät ovat vielä toistaiseksi paniikissa. Heillä on siihen hyviä
syitä. Ensimmäinen näistä on tapa, jolla ”skandaali” kirjautuu julkiseen
diskurssiin niin, että aiempaa olemisen tilaa määrittänyt fetisistinen
teeskentely muuttuu mahdottomaksi. Koronavirus on luokkaristiriitojen kärjistäjänä
kuin viaton lapsi, joka ”paljastaa” keisarin alastomuuden. Ainahan näet on
tiedetty taloudellisen eliitin olevan korruptoitunutta, vieraantunutta ja
piittaamatonta; on tiedetty heidän johtajanaineksensa ääretön kelvottomuus,
ahneutensa pohjattomuus, typeryytensä rannattomuus. Jokin on kuitenkin
peruuttamattomasti ja radikaalisti toisin. Kyse ei ole niinkään tiedostamme,
kuin tavastamme tietää: alamme tietää jotain, jonka tietämättä jättäminen on
vielä hetki sitten ollut aivan liian tietoista. Tätä voi sanoa
totuusvaikutukseksi, tapahtumaksi, jossa totuus puhkoo rikki aiemman tietämisen
tapamme. Tieto pysyy ennallaan, mutta asettuu uudelle paikalle.
Normaalitilanteen – tässä tapauksessa globaalin digikapitalismin –
kitkaton sujuvuus (tuotantosuhteiden yksipuolisen väkivallan jääminen havainnon
nollatason alapuolelle) on tähän saakka toimittanut eräänlaista peitteen
virkaa. Se on mahdollistanut kollektiivisen teeskentelyn aina viikonloppuaan
shoppailevaa keskivertokuluttajaa myöten ja samalla turvannut fetisististen
performanssien jatkuvuuden, toiminnan tasoa määrittelevän oudon uskon siihen,
etteivät rahat riitä ja markkinat salli, mutta luonnonvarat puolestaan ovat
äärettömät (vaikka tiedämme tilanteen de facto olevan päinvastainen).
Viruksen lapsenparahdus kirjaa skandaalin julkiseen puhuntaan tavalla,
joka vesittää niin uusliberaalin teknokraattioligarkian legitimiteetin kuin vauraan
kuluttajan ostovoimaisen luottamuksen ja poroporvarillisen, itseriittoisina
aforismeina joka paikkaan työntyvän elämänmyönteisyyden. Nyt tiedämme, että
systeemi on laho perustuksiaan myöten; tiedämme, että jakovaraa, perkele, on.
Ja sitä on paljon.
Tiedämme senkin, että uusliberaali eliitti odottaa paskat housussa ”normaalin”
paluuta, jota ei tule. Pahimmassa skenaariossa edessämme on uusi normaali, jonka
vallan huippu ankkuroituu kriisinjälkeiseen, uudelleen järjestäytyneeseen oikeistoon:
salaliittoteorioista möykkääviin populisteihin ja vanhaan teknokraattieliittiin.
Tämä kombinaatio tuottaa kahtalaista disinformaatiota: (1) populistit
vähättelevät mennyttä katastrofia ja jos mahdollista, tuomitsevat sosialidemokraatit
ja vasemmiston kriisinaikaisista toimista, jotka asetetaan vastuullisiksi ”kansan”
nykyisistä kärsimyksistä; (2) talouseliitti käynnistää massiiviset mainoskampanjat
ja kulutusjuhlat, joiden keskeinen tarkoitus on jalkauttaa uusi, entistäkin
fetisistisempi normaaliuden ja viihtymisen tila, eräänlainen yleinen, kaiken
luokkatietoisuuden hämärtävä ja ristiriidan peittävä vastustamaton kepeys. Todistamme
syntymän ihmettä. Voimattoman lumouksen vallassa katselemme (useimmat meistä
alhaalta päin), kuinka uusi, teknokraattisen oligarkian superluksuskuningaskuluttaja
ilmaantuu katukuvaamme – oikeuksistaan tietoisempana kuin koskaan, täynnä kaupallisen
median sensaatiomaista orgastisuutta. Normaalius säteilee tappavasti; massojen
kasvava osattomuus on näkymättömämpää ja todellisempaa kuin koskaan.
Tämä skenaario, jos on toteutuakseen, alkaa seuraavasti: vanha talouseliitti
ja näköalaton, talouskuriajattelun indoktrinoima media marssittavat eteemme julkiseen
sektoriin, sosiaaliturvaan ja sairaanhoitoon kohdistuvat leikkauslistat; samaan
aikaan sosialidemokraattinen hallitus tekee kaikkensa yhdistääkseen
impotenssinsa vakuuttavuuteen, demokratian instituutiot jatkavat kiihtyvällä
tahdilla kehittymistään kaiken poliittisen kamppailun rationalisoivaksi
koneistoksi, jonka varsinainen tehtävä on yhä selvemmin, demokratian nimissä, kaiken
demokratian lakkauttaminen.
Toteutuessaan tällainen järjestys johtaisi ennen pitkää hallitsemattomiin
sosiaalisiin ongelmiin ja kiihdyttäisi systeemistä romahdusta samalla, kun mahdollisuudet
vaikuttaa vähäisissäkin määrin ilmastokatastrofin tuomiin väkivaltaisiin
muutoksiin katoaisivat horisontistamme.
Kehotan siis pitämään silmät auki. Juuri nyt, tällä nimenomaisella
hetkellä, kriisin puhkaistessa normaalin kehän ja lukemattomien ristiriitojen
todellistuessa hallitsemattomina ryöppyinä housuunsa paskovan suurpääoman
silmien edessä, on aika vaatia hulluimpia sosialistisia uudistuksia
välittömästi toimeenpantaviksi: laaja perustulo! pääomat kansallisiksi! raskaat
haittaverot lentoliikenteeseen! hiilivero! uusi tulonjako, Suuri Tasaus! rahat
pois oligarkeilta! voimakas progressiivinen verotus! ja niin edelleen. Sillä
juuri tällä nimenomaisella hetkellä he ovat paniikissa, ja heillä on kaikki
syyt siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan kommentteja. Toivon niiltä asiallisuutta ja mahdollisuuksien mukaan aiheessa pysymistä. Nimetön kommentointi on toistaiseksi mahdollista.