He ovat paniikissa ja heillä on kaikki syyt siihen

Vallanpitäjät ovat vielä toistaiseksi paniikissa. Heillä on siihen hyviä syitä. Ensimmäinen näistä on tapa, jolla ”skandaali” kirjautuu julkiseen diskurssiin niin, että aiempaa olemisen tilaa määrittänyt fetisistinen teeskentely muuttuu mahdottomaksi. Koronavirus on luokkaristiriitojen kärjistäjänä kuin viaton lapsi, joka ”paljastaa” keisarin alastomuuden. Ainahan näet on tiedetty taloudellisen eliitin olevan korruptoitunutta, vieraantunutta ja piittaamatonta; on tiedetty heidän johtajanaineksensa ääretön kelvottomuus, ahneutensa pohjattomuus, typeryytensä rannattomuus. Jokin on kuitenkin peruuttamattomasti ja radikaalisti toisin. Kyse ei ole niinkään tiedostamme, kuin tavastamme tietää: alamme tietää jotain, jonka tietämättä jättäminen on vielä hetki sitten ollut aivan liian tietoista. Tätä voi sanoa totuusvaikutukseksi, tapahtumaksi, jossa totuus puhkoo rikki aiemman tietämisen tapamme. Tieto pysyy ennallaan, mutta asettuu uudelle paikalle.

Normaalitilanteen – tässä tapauksessa globaalin digikapitalismin – kitkaton sujuvuus (tuotantosuhteiden yksipuolisen väkivallan jääminen havainnon nollatason alapuolelle) on tähän saakka toimittanut eräänlaista peitteen virkaa. Se on mahdollistanut kollektiivisen teeskentelyn aina viikonloppuaan shoppailevaa keskivertokuluttajaa myöten ja samalla turvannut fetisististen performanssien jatkuvuuden, toiminnan tasoa määrittelevän oudon uskon siihen, etteivät rahat riitä ja markkinat salli, mutta luonnonvarat puolestaan ovat äärettömät (vaikka tiedämme tilanteen de facto olevan päinvastainen).

Viruksen lapsenparahdus kirjaa skandaalin julkiseen puhuntaan tavalla, joka vesittää niin uusliberaalin teknokraattioligarkian legitimiteetin kuin vauraan kuluttajan ostovoimaisen luottamuksen ja poroporvarillisen, itseriittoisina aforismeina joka paikkaan työntyvän elämänmyönteisyyden. Nyt tiedämme, että systeemi on laho perustuksiaan myöten; tiedämme, että jakovaraa, perkele, on. Ja sitä on paljon.

Tiedämme senkin, että uusliberaali eliitti odottaa paskat housussa ”normaalin” paluuta, jota ei tule. Pahimmassa skenaariossa edessämme on uusi normaali, jonka vallan huippu ankkuroituu kriisinjälkeiseen, uudelleen järjestäytyneeseen oikeistoon: salaliittoteorioista möykkääviin populisteihin ja vanhaan teknokraattieliittiin. Tämä kombinaatio tuottaa kahtalaista disinformaatiota: (1) populistit vähättelevät mennyttä katastrofia ja jos mahdollista, tuomitsevat sosialidemokraatit ja vasemmiston kriisinaikaisista toimista, jotka asetetaan vastuullisiksi ”kansan” nykyisistä kärsimyksistä; (2) talouseliitti käynnistää massiiviset mainoskampanjat ja kulutusjuhlat, joiden keskeinen tarkoitus on jalkauttaa uusi, entistäkin fetisistisempi normaaliuden ja viihtymisen tila, eräänlainen yleinen, kaiken luokkatietoisuuden hämärtävä ja ristiriidan peittävä vastustamaton kepeys. Todistamme syntymän ihmettä. Voimattoman lumouksen vallassa katselemme (useimmat meistä alhaalta päin), kuinka uusi, teknokraattisen oligarkian superluksuskuningaskuluttaja ilmaantuu katukuvaamme – oikeuksistaan tietoisempana kuin koskaan, täynnä kaupallisen median sensaatiomaista orgastisuutta. Normaalius säteilee tappavasti; massojen kasvava osattomuus on näkymättömämpää ja todellisempaa kuin koskaan.

Tämä skenaario, jos on toteutuakseen, alkaa seuraavasti: vanha talouseliitti ja näköalaton, talouskuriajattelun indoktrinoima media marssittavat eteemme julkiseen sektoriin, sosiaaliturvaan ja sairaanhoitoon kohdistuvat leikkauslistat; samaan aikaan sosialidemokraattinen hallitus tekee kaikkensa yhdistääkseen impotenssinsa vakuuttavuuteen, demokratian instituutiot jatkavat kiihtyvällä tahdilla kehittymistään kaiken poliittisen kamppailun rationalisoivaksi koneistoksi, jonka varsinainen tehtävä on yhä selvemmin, demokratian nimissä, kaiken demokratian lakkauttaminen.

Toteutuessaan tällainen järjestys johtaisi ennen pitkää hallitsemattomiin sosiaalisiin ongelmiin ja kiihdyttäisi systeemistä romahdusta samalla, kun mahdollisuudet vaikuttaa vähäisissäkin määrin ilmastokatastrofin tuomiin väkivaltaisiin muutoksiin katoaisivat horisontistamme.

Kehotan siis pitämään silmät auki. Juuri nyt, tällä nimenomaisella hetkellä, kriisin puhkaistessa normaalin kehän ja lukemattomien ristiriitojen todellistuessa hallitsemattomina ryöppyinä housuunsa paskovan suurpääoman silmien edessä, on aika vaatia hulluimpia sosialistisia uudistuksia välittömästi toimeenpantaviksi: laaja perustulo! pääomat kansallisiksi! raskaat haittaverot lentoliikenteeseen! hiilivero! uusi tulonjako, Suuri Tasaus! rahat pois oligarkeilta! voimakas progressiivinen verotus! ja niin edelleen. Sillä juuri tällä nimenomaisella hetkellä he ovat paniikissa, ja heillä on kaikki syyt siihen.