Kaikki on vain klikkauksen päässä

 
Merkintöjä myöhäisen kapitalismin fantasiasta
 
 
Jälkifossiilisen digikapitalismin fantasia on todellisuus, josta kitka on leikkautunut pois ja kuluttamisen jatkuvuuden turvaava halutuotanto objekteineen on niin sanotusti vain klikkauksen päässä.
 
Tässä todellisuudessa joustavat, ostovoimaiset ja äärettömän muuntautumiskykyiset kuluttajayksilöt muokkaavat minuuttaan ja olemustaan rajoittamattomasti ilman, että tämä itseyden toteuttaminen on vähäisimmässäkään ristiriidassa pääoman keskittymisen yhä harvemmille kanssa. Jälkifossiiliseksi uskotellun digitaalisen stratosfäärin välttämätön fossiilinen perusta öljyn ja kolonialismin voimalla orjatyötä paiskivine miljardeineen katoaa lukemattomien käyttöliittymien optimoituihin, graafisesti loisteliaisiin rajapintoihin ja hyperkohdennettuun luksukseen. Se, että tuotantoketjun jokaisesta portaasta, aukosta ja lenkistä nyhdetään lisäarvoa suursijoittajien finanssikeinotteluun, säilyy itsepintaisena abstraktiona uusliberalismin poliittisten lobbaajien huolehtiessa kakun oikeaoppisesta jakamisesta. Imperatiivinen suvereniteetti jyllää edelleen – markkinoiden vapauden nimissä, totta kai.
 
Olisi virhe ajatella, ettei digikapitalismin kitkattomuusfantasia ole jo toteutunut. Toinen virhe on ajatella toteutuneen fantasian olevan olennaisesti jotain muuta kuin painajainen.
 
Digikapitalismin kitkattomuus ei tietenkään ole todellista. Kitkattomuus yhtäällä tarkoittaa jatkuvaa, kasautuvaa ja äärimmäisen tuhoisaa kitkaisuutta toisaalla: ”jälkifossiilisen” ja immateriaalisen tuotannon edellytykset on jatkossakin sidottu öljypohjaiseen energiaan, jonka huvetessa korvaavien energiamuotojen innovointiyritykset käyvät – rahoitusmahdollisuuksien ja -halukkuuden törmätessä aina vain väkivaltaisemmin tuotannon systeemisiin ehtoihin – yhä harvinaisemmiksi ja epätodennäköisemmiksi. Samaan aikaan fasistinen ja populistinen paine lamauttaa läntisten valtioiden integraatiokehitystä, joka olisi välttämätöntä globaalien uhkien ennaltaehkäisemiselle ja torjumiselle.
 
Digikapitalistinen kitkattomuuden fantasia toteutuu parhaillaan luonnonvarojen ehtymättömän riiston oheisvaikutuksena syntyneessä koronapandemiassa. Sen yhtenä merkittävänä seurauksena joudumme monelta osin luopumaan ihmisten välisen läheisen kanssakäymisen ”kitkasta”. Painajaismaista tästä tekee muun muassa se, että juuri läheisyyden ja yhteisöllisyyden kitka on ihmiselämän kiistaton ja ohittamaton merkityksen lähde. Nyt tämä kitka on suljettava normaalin ulkopuolelle elämän ja terveyden nimissä. Juuri tämä tekee siitä painajaismaista. Se, mikä normaalioloissa rakentaa elämän merkityksen, on muuttunut pelon ja sairauden lähteeksi.
 
Kitkattomuus, jolla digikapitalismi luulotteli luovansa klikkauksen päässä olevan maailman, ei olekaan ostovoimaisen kuluttajan tyytyväisyyttä itsensä toteuttamisen rajattomuudessa, vaan äärimmäistä eristyneisyyttä ja klaustrofobiaa. Pandemian myötä ”klikkauksen päässä” oleminen saa toisen, häiritsevämmän merkityksen: fyysisen läheisyyden mahdollisuus on rajattu ja sulkeistettu tavalla, jota ei kuitenkaan voi pitää muuna kuin digikapitalistisen fantasian täysin johdonmukaisena toteutumana. Fantasian peruskokemus ei toteudukaan rajoittamattoman itseluomisen euforiassa nautinnollisia ja rationaalisia kuluttajavalintoja suorittavassa superfluidissa trippailijassa, vaan biopoliittisin kontrollitoimenpitein henkiseen ja fyysiseen kapseliin ahdetussa, kroonisen pahoinvoivassa prekaarissa ”tietotyöläisessä”. Tuotannon tasolla orjatyöläismiljardit pakotetaan yhä jatkamaan systeemin pyörittämistä henkensä kaupalla. Fantasia on toteutunut, mutta sitä ei voi kuvailla muuksi kuin painajaiseksi…
 
”Elämä ja terveys” kääntyvät digikapitalistisessa fantasiassa ensin ostovoimaisten kuluttajien luksustuotteiksi, mutta lopulta pandemioiden ja ilmastokatastrofien kaltaisiksi vastavoimiksi, jotka tuovat mieleen muutaman vuoden takaisen Frictional Gamesin kuuluisan Soman: pelin visioon kuuluu ”pieleen mennyt” elämää suojeleva keinoälykokeilu WAU, joka kuitenkin – säilyttäessään kuolemaa tekevät ihmiset jonkinlaisessa puolitietoisessa zombiuden tilassa – on kaamean ”biofilisellä” tavalla hätkähdyttävän johdonmukainen. ”Elämän säilyttäminen” voi lopulta tarkoittaa hakeutumista aivan toisenlaiseen tasapainotilaan kuin nykyinen ihmiskeskeinen biopolitiikka kuvittelee. Tuloksena voi olla inhimillinen painajainen, WAUn kaltainen päättymätön ja puolitietoinen, ”puhdas” ruumiillisuus.
 
Piilokapitalistiselle niukkuuden ideologialle perustava ekofasismi ponnistaa enemmän tai vähemmän näistä lähtökohdista, mutta ei-nationalistisia ja ei-fasistisia vaihtoehtojakin on. Jälkimmäisten kollektiivinen esiinmarssi edellyttää johdonmukaista utopian maineenpalautusta. Olisi myös ymmärrettävä kommunistiksi julistautumisen röyhkeä provokatiivisuus kaikessa hedelmällisyydessään (ja jaksettava olla turhautumatta idioottien suoltamista Gulag- ja Neuvostoliitto-mielikuvista), rohjettava määritellä kommunismin aate ja traditio törkeän revisionistisesti uudelleen ja muistettava, ettei yksikään vallankumous ole puhdas.