Muuan salaisuus

Game of Thronesissa eunukki Varys sanoo vallan olevan siellä, missä sen uskotaan olevan. Lausahdus on fiksu. Monin verroin se ylittää lordi Baelishin vastaavan latteuden, että tieto olisi valtaa. Näiden väliin jää sukurutsaan mieltyneen Cersein versio: ”Valta on valtaa”. Sekään ei ole mikään latteus. Tautologia ilmaisee sen, mitä pitääkin, nimittäin ettei auktoriteetilla ole totuutta, että Laki on tyhjä ja perustuu vain oman lausumisensa aktiin.

Miksi Jumala sallii Mooseksen nähdä hänet vain selkäpuolelta? Jotta Mooseksen usko säilyisi, jotta Jumala säilyttäisi ylevyytensä. Ylevyyden salaisuus on, ettei sitä tule lähestyä liiaksi. Läheltä katsoen paljastuu ylevä arkiseksi ja tavanomaiseksi, epäkiinnostavaksi ja typeräksi. Tautologiaakaan Jumala ei välttele. Hän sanoo: ”Minä olen se joka olen.”

Jeesuksen ristinkuoleman kaameus on Jumalan kuolemassa. Kristityltä viedään syyt ja ateistilta tekosyyt. Esirippu repeää ja Kaikkeinpyhin paljastuu tyhjyydeksi, mitään salaisuutta ei ole. Ilman institutionalisoitumista ja tiukkaa paavinvaltaista keskusjohtoa, ilman uudelleen kyhättyjä vallan kehyksiä, emme kristinuskosta paljon tietäisikään.

Nykymuotoista demokratiaa pidetään kristinuskon perintönä. Siinäkin vallan paikka jää tyhjäksi. Sanotaan vallan olevan kansalla, mutta kansa on olemassa vain niin kauan kuin sen uskotaan olevan. Jos kansaa menee liian lähelle, tajuaa ettei mitään kansaa ole. Kuten Matti Pulkkinen sanoo: kansa on se, johon ei koskaan itse kuulu. Demokratian toimivuus vaatii kuitenkin uskon, että jossain on yhtenäinen kansa, jota voi edustaa.

Eduskunta säilyttää ylevyytensä Jumalan tapaan estämällä ihmiseltä pääsyn sen välittömään läheisyyteen. Saamme nähdä vain eduskunnan selkäpuolen. Mutta demokratiaan viritetty alituinen läpinäkyvyyden vaatimus luo jatkuvan paljastamisen ja paljastumisen paineen. Niin Jumala kuin eduskuntakin haluavat paljastua arkisessa yhdentekevyydessään. Tuntiessaan halunsa tuhoavuuden ne kätkeytyvät.

Eduskunnassa, kuten kirkossakin, on lahkoja ja sektioita, joita piinaa alituinen huoli Jumalansa arvovallasta. Siksi on saarnattava moraalia, talouskuria, keksittävä majesteetti jonka totuus ei ole orjuutta vaan ylevä henki. On korotettava sisältö ja näin turvattava muodossa piilevän korruption elinvoima. Kukapa uskoisi lakiin, joka perustuu omalle kiellolleen? Lakiin, josta itse synti saa voimansa?

Antti Nylén kirjoittaa, että on uskovia, jotka tahtovat tulla hallituksi rautaisella kädellä, ja he saavat mitä tahtovat. Suurin osa ihmisistä tahtoo, oli uskovainen tai ei. Siksi Lacan on oikeassa sanoessaan: ”Kun Jumalaa ei ole, kaikki on kiellettyä.” Kiellon äärimuoto on nauttimisen pakko. Sellaista aikaa elämme. Kuka pelastaa meidät nyt?