Idioottimaisista mielipiteistä

Kitkerä raportti pienimuotoisesta yhteiskunnallisesta kokeilusta

Toisinaan sattuu kohdalle niin idioottimainen mielipide, ettei tiedä, kumpi on järkevämpää: reagoida vai olla reagoimatta. Kun viime viikolla kidutin itseäni lukaisemalla Verkkouutisten jutun, jossa Juhana Vartiainen tuttuun tapaansa puolustaa aktiivimallia, päätin viedä masokismin loppuun saakka ja julkaista kirjoittamani vitutusavautumisen Facebookin Politiikkafoorumi-yhteisössä.

Politiikkafoorumin syötteitä seuraavalle valkenee suunnilleen muutamassa tunnissa, että yhteisö on jokseenkin persuvaltainen ja oikeistolainen, vaikka se mainostaakin itseään vapaana keskustelualustana (jollaisia somessa ei de facto olekaan). Hyvin suuri osa päivityksistä on suoranaista rasistista trollausta ja änkytystä, enkä suosittele foorumia kenellekään vakavasta poliittisesta keskustelusta kiinnostuneelle – muun kuin yhteiskunnallisen diagnoosin tapausesimerkin tutkimisen mielessä.

No, se Vartiainen ja someen postaamani ärtynyt purkaus. Varsinainen kriittinen pointtini oli toteamuksessa median ja yläluokan kiinteisiin suhteisiin liittyvästä vallan asetelmia uusintavasta diskurssista. Se meni näin: ”Tässä maassa on vuosikymmenien traditio työttömien ja syrjäytyneiden käsitteellistämiselle pelkkinä ’maan etua ajavien’ toimenpiteiden objekteina. Keskiluokkainen media, jonka journalistit sinuttelevat taloudellisen eliitin jäseniä ja korkkaavat samoja skumppapulloja samoissa kabineteissa, osaa parhaimmillaankin hahmottaa syrjäytetyn ja prekaarin massan vain tekopyhällä ’asiantuntijapuheellaan’, jonka viimekätinen funktio on status quon säilyttäminen.”

Huomautin perään, ettei ”syrjäytyneeltä koskaan kysytä, onko hänellä mahdollisesti hyvä syy syrjäytyä, eikä työttömältä odoteta muuta kuin lähtökohtaista suostuvaisuutta ’toimenpiteiden’ jatkuvana kohteena olemiseen”. Blogini lukijoille tämä on kaikki tuttua juttua, mutta Politiikkafoorumin keskimääräinen yhteiskuntakriittisyys huitelee toki hiukan eri sfäärissä.

Seuraava kommentti käyköön esimerkkinä keskustelun tasosta.

Työttömäksi voi joutua periaatteessa kuka vaan. Usein sen ei kuitenkaan pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, koska merkit ovat usein täysin selvät etukäteen. Fiksut osaavat toimia ennenkuin YT:t alkaa. Tyhmemmät sen alkaessa. Täysin tollikat odottavat tumput suorina, että lappu tuodaan kouraan. Omaa markkina-arvoa pitää kehittää ja vaalia jatkuvasti esim. kouluttautumalla. Jos ei halua tai kykene, niin turha itkeä kun paskat on housussa. Kellään ei ole velvollisuutta elättää tuottamatonta työntekijää huvikseen. Työpaikoilla pätee aika hyvin Pareton laki. Se tarkoittaa, että karkeasti 20% työllisistä tekee 80% tuottavasta työstä. Usein varsinkin hyvinä aikoina organisaatioihin pesiytyy enemmän näitä, jotka ei tuota mitään. Ihmisille kasvaa päähän ajatus, että koska he ovat olleet täällä niin ja niin kauan töissä, heillä on oikeus ottaa vähän rennommin. Näitä muiden siivellä eläviä sosialisteja on kunnat ja valtio täynnä. Isoissa firmoissa niitä on myös paljon, jos ei sopivin väliajoin pidetä yt neuvotteluja.

Mitä tällaiseen idiotismiin voi vastata? Fiksu (mutta kenties hiukan kokematon ja selväpäinen) keskustelija alkaa tietysti miettiä, mikä olisi kompaktein tapa purkaa lauseissa pullisteleva uusliberaalia moralismia tihkuva hypokriitti dogmatiikka: hyökätäkö porvarillis-individualistista subjektia ja vapaiden markkinoiden mytologiaa vastaan? esitelmöidäkö hiukan kapitalismin historiasta ja niin sanottujen vapaiden työmarkkinoiden realiteeteista? Turhaa…

Lauantaihiprakassa erehdyin ”kriittiseen” vastakommentointiin hiukan samankaltaisen mielipiteen äärellä. (Tiedän: näin ei pitäisi juuri koskaan tehdä, se kostautuu aina.) Keskustelukumppanini kannatti näkemystä, jonka mukaan oikeistolaisen journalismin (kuten Verkkouutisten) kritisointi on oikeutettua vain silloin, kun (1) kyseinen kritiikki sisältää uskottavan esityksen vaihtoehtoisesta yhteiskuntamallista (jotta päästäisiin ilman aasinsiltoja ”sosialismin kritiikkiin”) ja (2) kyseinen kritiikki on sellaista, jonka oikeistolainen ajattelu on määritellyt ”uskottavaksi” (koska oikeistolainen yhteiskuntamalli on ”todistetusti paras”). (Jännittävintä oli, että vastapuoli kykeni kannattamaan tällaista näkemystä avoimesti kykenemättä havaitsemaan sen kehällisyyttä.)

Jos Politiikkafoorumin oikeistosiipi (saati oikeistomme yleensäkin) hahmottaa suomalaisen yhteiskuntarakenteen ja valtasuhteet kuten yllä viitatut esimerkit, se totisesti ansaitsee lahopäisen ja silmään kusevan eliittinsä. Meidän muiden kannattaa alkaa järjestäytyä ja syrjäytyä.