Cogito, ergo... et cetera et cetera

Opiskelin joskus hiukan mahdollisten maailmojen semantiikkaa ja tutkiskelin alustavasti fiktiivisten olioiden ontologiaan liittyvää teorian kenttää. Luulin tai uskottelin tekeväni kirjallisuusfilosofisen väitöskirjan. Apunani käyttäisin viisaasti hirviömäisen anglosaksisen metafysiikan horisonttiin avautuvia kvantifikaatioita. Tohtoritkin tykkäsivät, graduni oli osoittanut ”tutkimuksellista kunnianhimoa” (mikä ei tarkoita, että gradu oli hyvä; se ei ollut).

Väitöskirjaprojekti meni puihin, sillä metafysiikan runous oli sellaista poetiikkaa, joka nopeasti osoittautui liian reaaliseksi taipuakseen minkään sisältöjen analyysiin. Vietin sen parissa noin vuoden; sitten aloin vähitellen kiinnostua (uudestaan) mannermaisesta ajattelusta.

Anglosaksisen metafysiikan lukeminen oli nautinnon läpäisemää kärsimystä. Pelkkä käsittämättömien kaavojen tuijottaminen sisälsi nautinnon lupauksen. Tuota lupausta kohti pyristelin: A = A. Vasta modaali- ja kontrafaktuaalilogiikkojen kauhujen edessä tajusin hiljentää vauhtia ja hyväksyä, ettei metafysiikka ole minun juttuni.

Katsotaan asiaa silti tänään, aivan pienen hetken verran: A = A.

A on yhtä kuin A, mikä tarkoittaa, ettei A ole ei-A. Moderni logiikka siis ajattelee tuon A:n toistumisestaan (A = A = A = A…) huolimatta viittaavan aina yhteen ja samaan A:han. Se ja vain se mahdollistaa todellisuuden ”realisoimisen” formaalin logiikan mukaisiksi lausekkeiksi kuten vaikkapa

”Mille tahansa x:lle, jos x tiedostaa, x:llä tietoisuus”

(x) (Tx → Cx) jne.

Jos sanotaan: A = A, mitä oikeastaan tapahtuu?

A on signifioija. Se tarkoittaa, että A on merkitsijä. A representoi (esittää) jotakin jollekin. Jos A = A, tavallaan sanotaan A:n esittävän jotakin A:lle. Yhtäläisyysmerkki pakottaa tulkitsemaan, että se mitä esitetään, on itse A, sillä A:han todella = A. Siis sanotaan A:n esittävän itsensä A:lle. A on toimija eli subjekti. Jos A representoi itsensä itselleen, A on sekä A:n representoiva merkitsijä että subjekti, joka representoidaan.

Kuvittele näyttelijä, joka esittää roolihahmoa, joka on hän itse, omalle itselleen; kuvittele, ettei muuta roolihahmoa ole kuin itse. Mahdotonta, eikä mitenkään vähän. Representaatio on mahdollista jos ja vain jos representoitava on itselle toinen. Itseään ei voi esittää kuin toisen kautta, vain siksi roolihahmo on (itsen) esitettävissä ja vain siksi itse on esitettävissä roolihahmona: koska A ei ole A, tai A = ei-A.

Formaalin logiikan kyky realisoida todellisuutta perustuu näin rakenteelliseen mahdottomuuteen ja todelliseen uskoon, että itse voi representoida itsensä itselleen. Signifioija voi representoida mitä vain, muttei itseään.

Tunnetusti formaali logiikka kieltää A = ei-A:n lauseena, joka on epätosi. Sen on pakko kieltää se, jotta se kykenisi toimimaan, tekemään sitä, mitä anglosaksiset metafyysikot kutsuvat ajatteluksi. A = ei-A:n torjuminen on samaa kuin ajattelun torjuminen. Siinä ylipyyhitään se, mitä Freud kutsuu tiedostamattoman vaikutukseksi. Siksi A = A, ja tätä on narsismi kauneimmillaan: puhdas looginen aksiooma, jonka kiistäminen tarkoittaa järjestelmän radikaalia vaarantumista ja siis järjen vastakohtaa hulluutta.

Tätä tulkitsen Heideggerinkin tarkoittavan sanoessaan, ettei tiede ajattele. Siksi ja vain siksi tiede tietää. Tietää ei voi, jos ajattelee. Hassusti tiede kuitenkin versoo ajattelusta, tiedetyn kiistämisestä sillä mitä ei tiedetä, ja lakkaa olemasta ajattelua vasta tullessaan tieteeksi.

Cogito, ergo sum, sanoi Descartes: ajattelen, siis olen. Kuten A:n ja A:n välinen yhtäläisyysmerkki, on tässäkin ergo (siis) tajuttava rakenteellisen mahdottomuuden ilmaisevaksi suhteeksi. Loogista seuraussuhdetta ergo ei tarkoita (vain metafyysikot luulottelevat sellaista). Kysymys on katkoksesta ja jakautumisesta ajattelevassa subjektissa. Tosi merkitys kuuluu: Jos ajattelen, en ole; jos olen, en ajattele.

Cogito ei siis ole ”tiedostamisen” vaan ”tiedostamattoman” subjekti. Descartes oli väärässä. Nietzsche oli väärässä asettaessaan Dionysoksen Apollonia vastaan. Freud oli väärässä eroksessaan ja thanatoksessaan. Kuten muinaiset kreikkalaiset sanoivat: hulluus on järjen kohtu.